Suomen ev.lut. kirkon ylin päättävä elin kirkolliskokous kokoontuu alkavalla viikolla Turussa. Istuntoviikko alkaa käytännössä jo maanantaina valiokuntien kokouksilla.
Tämän viikon erikoisuuksiin kuuluu kirkkoneuvos Kääriäisen suullinen ilmoitus Ukrainan sodan vaikutuksista kirkkomme toimintaan ja ekumeenisiin suhteisiin. Taitavat oppikeskustelut Venäjän ortodoksikirkon kanssa jäädä pidemmälle tauolle. Neuvotteluja on käyty 1970-luvulta alkaen. Ukraina liittyy myös kuluvan vuoden talousarvion muutokseen.
Ympäristöasiat ovat nykyään aktuelleja myös kirkossa ja sukupuolikysymykset ovat kestoaihe. Molempia käsitellään alkavalla viikolla.
Yhteyksiä viikon aikana on ulkopuolellekin: Eduskunnan hallintovaliokunta ja ulkomaisiakin vieraita käy kirkolliskokouksessa tällä viikolla. Rutiinista poikkeavaa on myös tapaaminen lasten ja nuorten kanssa.
Jälleen uusi kirkkoministeri, Petri Honkonen, esittäytyy kirkolliskokoukselle tiistaina. Kun olen kolmatta nelivuotiskautta ja noin 10 vuotta ollut edustajana, Honkonen on kuudes tai seitsemän kirkkoministeri. Vaihtoa on siis ollut varsin tiheään. Kertooko se tehtävän isosta vai pienestä arvostuksesta?
Hyvät kokemukset heistä lähes kaikista on. Ministerit ovat korostaneet kirkon merkitystä ja yhteistyötä kirkon ja valtion kesken. Tuntuu, että ovat myös arvostaneet meidän työtämme, vain yksi heistä pyrki opettamaan kirkolliskokousta, miten pitäisi toimia.
Erikoisuutena on hallinto-, talous- ja tulevaisuusvaliokuntien yhteiskokous. Se on osa pidempää hanketta, jossa yritetään etsiä ratkaisua kirkon hallinnon rakennehaasteisiin
Varsinaiset avajaiset ovat tiistaina. Maarian kirkkoon mennään heti aamutuimaan. Tampereen hiippakunta on toimitusvuorossa.
Viikon aikana käydään esille tulevien asioiden lähetekeskusteluja ja varsinaisia käsittelyjä. Valiokunnat valmistelevat asioista täysistuntojen väleissä.
Kun kirkolliskokous on koolla vain kaksi viikon jaksoa vuodessa, istuntoviikot ovat tiiviitä aamusta iltaan. Valiokunnat voivat kokoontua istuntoviikkojen välilläkin.
Istuntoviikko päättyy perjantaina. Pyrin päivittäin tai oikeastaan illoittain kirjoittamaan tälle palstalle päivän tapahtumista.
Voit myös seurata kirkolliskokousta striimin kautta Kirkon YouTube-kanavalla: https://www.youtube.com/c/Kirkonkanava/live.