Viime viikolla kokoontunut kirkolliskokous puhui jälleen paljon, mutta teki myös tärkeitä päätöksiä. Seurasin kokousta striimin, somen ja netin välityksellä. Omasta jäsenyydestäni on jo kulunut kaksi vuotta, mutta kokouksen rutiinit ja henki ovat vielä hyvässä muistissa.

Rutiinien – budjetti ja toimintasuunnitelmat – lisäksi minusta merkittävin päätös oli demokratian vahvistaminen, pieneltä osin, mutta kuitenkin. Kirkkohallituksen täysistunnon valinnan kehittäminen oli esillä jo ollessani edustajana ja hallintovaliokunnan jäsenenä.

Kirkkohallituksen täysistunnon jäseninä on pappien ja maallikoiden edustajat, jotka kirkolliskokous valitsee, maallikoiden osalta hiippakuntavaltuustojen tekeminen esitysten pohjalta.

Tähän asti hiippakuntavaltuustojen esitykset on tehnyt neljä vuotta aikaisemmin valittu valtuusto, siis vaalien vaikutuksessa on neljän vuoden viive.

Nyt esityksen tekee samana vuonna valittu uusi valtuusto ja nimitykset vahvistaa uusi kirkolliskokous. Näin demokratia on vahvistunut. Vaalit saattavat suoraan vaikuttaa päätöksiin.

Toisaalta tässä yhteydessä kamppailee kaksi valintaperustetta. Toiset, kuten minä, haluavat vahvistaa vaalien vaikutusta ja puolustaa muutosta. Sen kanssa kilpaileva peruste valinnoille on ”asiantuntemus”. Sen mukaan kirkkohallituksen jäseniksi pitäisi valita eri alojen asiantuntijoita, heitä jotka ”tietävät” ja myös tuntevat kirkon tradition.

Minusta asiantuntemusta eri aloilla, kuten talous ja rakentaminen esimerkiksi, edustavat kirkkohallituksen työtekijät. Asiantuntijoiden valinnan korostamisen taustalla saattaakin olla halua tukea muuttumattomuutta, tehdään kuten ennenkin. Pelätään, että demokratia tuo päättäjiin vähemmän sitoutuneita ja konservatiivisia opin kohtia heikommin kannattavia edustajia. Tällä perusteellahan kirkossa demokratiaa laajemminkin vastustetaan.

****

Kolme aloitetta äänestettiin raukeamaan, mikä herätti hiukan porua. Niistä olisi haluttu puhua vielä lisää, vaikka lopullisia läpimenomahdollisuuksia tuskin oli.

Aloitteista merkittävimmässä esitettiin selvitettäväksi, miten valmistautua tilanteeseen, jossa kirkko menettää julkisoikeudellisen asemansa ja verotusoikeuden.  Useimmissa puheenvuoroissa sanottiin, että on tietysti hyvä, että asioita selvitetään, mutta monet näkivät myös tarkoituksena olevan edistää tuon oikeudellisen aseman loppumista. Silloin ei tarvitsisi kirkon muuttua maailman tuulien mukaan. Ajatus oli siis konservatiivisen kirkon säilyttäminen.

Oli hyvä, että aloite äänestettiin raukeamaan. Aloitteen tekijät ehkä eivät siitä yllättyneet ja lopullinen tarkoitus olikin vain osoittaa mieltä.

Toisaalta takana näen myös syvällisemmän tarkoituksen. Osa kirkon konservatiivisista jäsenistä ei katsoa hyvällä laajajäsenistä ja avaraa kansankirkkoa, jossa osa jäsenistä on siinä varsin väljästi ja heiden hengellinen profiilinsa on matala.

Vaikka puhutaan sen puolesta, että mahdollisimman moni olisi kirkon jäsen, oikeasti kannatetaan suppeampaa kirkkoa, vaikkapa ilman kirkollisveroa.

Toisessa hylätyssä aloitteessa esitettiin ohjetta, mihin seurakuntien tiloja saisi käyttää. Mainittiin ainakin hiljainen ja kristillinen jooga ja sateenkaarimessut, joita aloitteen tekijöiden mielestä ei pitäisi sallia kirkon tiloissa.

Siinäkin voi nähdä halun sulkea osa kirkon jäsenistä ulkopuolelle.

Keskustelu kirkon avioliittokäsityksestä on saanut virtaa piispojen kirkolliskokoukselle tekemän esityksen jälkeen ja kirkolliskokouksen istunnon toukokuussa lähestyessä. Piispojen ehdotusta ovat vastustaneet tai ainakin vahvasti kritisoineet erityisesti konservatiivit ja osin myös kirkon liberaalit. Ainakin "keskitien kulkijat" ja kompromissin hakijat ovat sitä kannattaneet.

Viimeksi säpinää aiheutti piispa emeritus Eero Huovisen kirjoitus Helsingin Sanomissa (HS 30.3.) Emerituspiispa Eero Huovinen: Voisimmeko kirkkona elää yhdessä, erilaisina mutta rinnakkain? - Mielipide | HS.fi. Huovinenhan ei ole ymmärtääkseni aikaisemmin hyväksynyt samaa sukupuolta olevien kirkollista vihkimistä.

Huovinen puolusti kirjoituksessaan nykypiispojen esitystä kahdenmallisesta avioliitosta. Hän kannatti siinä eri- ja samaa sukupuolta olevien parien vihkimistä. Häneltä melko iso liikahdus tässä asiassa.

Huovisen kirjoitus Hesarissa herätti pohtimaan myös yhden totuuden mahdollisuutta kristillisessä kirkossa. Voiko uskonasioissa olla vain yksi totuus tai käsitys, johon kaikki uskovat samalla tavalla?

Olen epäilevä Tuomas tuossa asiassa. On todennäköisempää, että olemme kaikki väärässä, kuin että joku olisi yksin oikeassa.

Kun on kyse uskonnosta, siis uskomisesta, on vaikea kuvitella, että kaikki yhden kirkon jäsenet olisivat samaa mieltä. Yhteen uskoon pakotettiin aikoinaan aseilla ja kuninkaan määräyksillä. Viimeksi sitä on yritetty lain kirjaimella ja raastuvalla tai piispojen ukaaseilla ja rangaistuksilla. Huonolla menestyksellä.

Minusta riittää, kun yhdistäviä tekijöitä on niin paljon, että voidaan jatkaa samassa kirkossa. Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa noita yhdistäviä tekijöitä on roppakaupalla ilman yhtä avioliittokäsitystäkin.

Luin Huovisen kirjoituksen Hesarissa ehkä ensin liian hätäisesti. En huomannut kirjoituksessa lausetta: ”Perinteisen avioliiton rinnalla olisi kuitenkin myös toinen malli, kahden henkilön keskinäinen liitto.”

Professori Vesa Hirvonen kiinnitti siihen huomiota tämän päivän (2.4.) Hesarissa Emerituspiispan avioliittomalli olisi huononnus - Mielipide | HS.fi. Tuo kahden eri liiton malli olisi ehdottoman syrjivä. Sitä on ehdotettu aikaisemminkin, että samaa sukupuolten liittoja kutsuttaisiin eri nimellä, mutta se ei ole saanut miltään taholta kannatusta. Sitähän ei piispojen kirkolliskokoukselle tekemässä esityksessäkään ehdoteta, vaan vain yhtä avioliittoa kaikille.

Toisaalta Huovinen kirjoittaa myös, että ”kirkkojärjestykseen kirjoitettaisiin oikeus ja mahdollisuus samaa sukupuolta olevien parien avioliitolle”. Ehkä Huovinenkin kuitenkin kannattaa piispojen ehdotusta sellaisenaan?

Avioliitto kahden henkilön liittona ilman sukupuolimainintoja olisi sinänsä hyvä tavoite. Sille taitaa olla myös kansan enemmistön kannatus, vaikkakaan ei läheskään yksimielinen.

Kirkolliskokoukseen valitaan uudet edustajat 13. helmikuuta. Äänioikeutettuja ovat maallikkoedustajien vaalissa seurakuntien luottamushenkilöt, pappien vaalissa hiippakuntien papit.

Seurakuntalaiset saavat osallistua välillisesti eli he äänestivät vuonna 2022 marraskuussa seurakuntiinsa uudet luottamushenkilöt, jotka nyt äänestävät uudet edustajat kirkolliskokoukseen.

Äänioikeutettujen on päätettävä, millä perusteella antavat äänensä. Painottaako kokemusta, hyvää tyyppiä vai ehdokkaan tavoitteita ja hänen listansa ohjelmaa?
Perinteisesti käytettyjä kriteereitä ovat olleet mm. ehdokkaan asuinpaikka, kokemus, tuttuus tai jopa puoluekanta. Ne eivät kuitenkaan ole kovin oleellisia kriteereitä, varsinkaan jos haluaa uudistaa kirkkoa tai näkee kirkon toiminnassa kehitettävää.
Vielä 2000-luvun alussa oli tapana, ainakin meidän rovastikunnassa, että seurakun nat vuorottelivat, kenen ehdokasta äänestettiin. Näin saatiin vuorollaan eri seurakunnista edustaja kirkolliskokoukseen. Vuoro osui samalle seurakunnalle esim. 12 tai 16 vuoden välein. Silloin ei kysytty, mitä asioita edustaja ajaa valituksi tullessaan ajaisi.

****

Kokemus voi olla eduksi, mutta se voi olla myös muutoksen este. Kumpaa se on, riippuu ehdokkaan ohjelmasta ja tavoitteista.
Joskus samalla ehdokaslistalla voi olla hyvin eri tavoin ajattelevia ehdokkaita. Mille suuntaukselle ääni silloin menee?
Puoluekanta esimerkiksi ei kerro mitään ehdokkaiden kirkollisesta ajattelusta. Saman puolueen edustajat voivat kirkon asioissa olla täysin eri mieltä.
Nykyään yhä useampi valitsijayhdistys on etukäteen julkaissut ohjelmansa, jonka mukaan lupaavat ehdokkaidensa valituksi tullessaan toimivan.
Minusta se on hyvä kehitys: äänestäjä voi valita, mihin suuntaan haluaa kirkkoa johdettavan. Se tietysti edellyttää, että ohjelmassa otetaan kantaa muutenkin kuin vain, että ”toimimme kirkon parhaaksi”. Äänestäjältä edellytetään myös kyky lukea rivien välejä ja sanojen taakse.
Ihannevalinta on ehdokas, jolla on kykyä ja osaamista, mutta myös sellainen ohjelma, jota haluan kannattaa. Ja hänen listansa ehdokkaat ovat kaikki saman ohjelman takana.

****

Keskustelua käydään siitä, miten lisätä seurakuntalaisten tietämystä kirkolliskokouksen ja hiippakuntien työstä ja onko se ylipäätään tarpeen. Vähän samaa keskustelua käydään ylipäätään kirkon ja seurakuntien demokratiasta. Onko se tarpeen?
Yksi näkemys on, ettei seurakuntalaisen tarvitsekaan tietää tai osallistua, koska hallinto ei ole kirkon varsinaista toimintaa, eikä ylipäätään tärkeätä. Riittää kun kiinnostuneet ja "sopivat", jotkut muut henkilöt hallintoa hoitavat.
Minä olen toista mieltä: kyse on vuorovaikutuksesta. Päättäjien tulisi edustaa laajasti seurakuntalaisia, jotta heidän tarpeensa ja näkemyksensä tulisivat päättäjien tietoon ja toiminta osattaisiin järjestää sen mukaisesti. Kyse on myös yhteisöllisyydestä. Vaalit mittaavat yhteisön toimivuuden.
Pelkään, että nyt kirkossa ja seurakunnissa ei aina tiedetä jäsenten syvien rivien tahtoa ja ajatusmaailmaa. Käytetään eri sanojakin. Jäsendemokratiaa on vahvistettava!

 

Lapsuuteni kirkossakäynneiltä jäi mieleen, miten vanha rovastimme päätti saarnansa ennen saarnatuolista poistumistaan. Hän sanoi saarnan ja kirkollisten ilmoitusten jälkeen, että ”lopuksi tältä paikalta”. Sanonta kiehtoi jostain syystä nuorta poikaa. Käytännössä pappi luki vielä lyhyen rukouksen.

Kun päätän nyt kolme kautta eli 12 vuottani kirkolliskokouksen maallikkoedustajana, on aihetta tehdä jonkinlainen yhteenveto.

****

Kun tulin muiden uusien ja uudistusmielisten edustajien kanssa kirkolliskokoukseen, tultiin uudistamaan kirkkoa. Melko pian sai huomata, että mitään hyppäystä tai pitkää konkariaskelta uuteen ei ollut odotettavissa. Oli opittava iloitsemaan lyhyistäkin askeleen osista oikeaan suuntaan.

Kun olen yrittänyt ottaa kantaa päätettävänä oleviin asioihin, olen kysynyt, mitä evankeliumi ja kirkon sanoma tarkoittaa meidän aikanamme, ja miten sitä edistetään.

Kirkolliskokous ei ole kirkon jäsenistö pienoiskoossa. Kovin paljon ei edes ole yhteyksiä jäsenten enemmistöön. Nuoriin yhteyksiä yritettiin luoda, mikä piristi normityöskentelyä, mutta ei juuri vaikuttanut varsinaisesti päätöksiin.

Tätä ei saisi sanoa, mutta edustajien jako uudistajiin ja säilyttäjiin tai liberaaleihin ja konservatiiveihin on ollut koko ajan olemassa. Sitä ei virallisesti myönnetä, mutta melkein asian kuin asian yhteydessä jako tulee esiin keskusteluissa ja äänestyksissä. Olisi ihme, ellei sellaista jakoa olisi, mutta virran yli on silta.

Joskus puheissa kuuli oikeita helmiä, jopa yllätyksiä, mutta usein tiesi jo puheen alussa, mitä mieltä edustaja oli. Ehkä sellaisena suurena linjaeroavuutena on ollut jako korkeamman hengellisen profiilin ja matalamman tason kannattajien välillä. Edellistä korostavat kirkon sisäpiirin edustajat, jälkimmäistä seurakuntalaisten enemmistö (oletan).

****

Näiden kolmen kauden suuri kysymys on ollut samaa sukupuolta olevien parien kirkollinen vihkiminen. Kk ei siinä saanut aikaan ratkaisua, mutta todellisuus on ajanut sen (kirkolliskokouksen päättämättömyyden) ohi.

Pappien sukupuoli on ollut yhä myös koko ajan esillä. Kysymys on kuin ikiliikkuja. Naista papin virassa eivät kaikki hyväksy. Kysymys nousee pintaa yhä uudelleen kuin mato-ongen koho. Sen olemme havainneet jälleen tänä syksynä.

Rahan riittävyys on ollut kestoaihe. Hallinnon rakenteita on yritetty keventää, jotta toiminta tehostuisi ja rahaa säästyisi. Tehtävän tärkeys on yleisesti myönnetty, mutta pienetkin käytännön askeleet ovat olleet vaikeita ottaa. Suppeat intressit usein voittavat laajemman tavoitteen.

Katse on ollut tulevaisuuteen. Tulevaisuuskomitea ehdotti isoja ratkaisuja toiminnan modernisointiin ja rakenteiden purkamiseen, mutta tulokset jäivät vähäisiksi. Emme ole kyenneet kehityksen kuljettajiksi, vaan yrittäneet vain sopeutua.

Demokratia ei juuri ole edistynyt ja sitä vierastetaan kirkossa. Vaaleja ei ole kehitetty siten kuin olisin pitänyt tarpeellisena. Viestintä on ollut yksi keskustelujen lempiaiheita, mutta siinäkin näkyy tuo aikaisemmin mainitsemani jako erilaisiin hengellisiin profiileihin.

Toisten mielestä viestinnän tulisi olla julistamista, kun viestinnän ammattilaiset korostavat vuoropuhelun ja ihmisten todellisuuden huomioon ottamista. On muistettava, että viesteillä pitää olla myös vastaanottajia.

Olen huono oppimaan. Sitä en esimerkiksi oppinut, että me kk:ssa edustamme kirkkoa, emme seurakuntalaisia. Siitä moni piispa piti luentoja. ”Te ette edusta seurakuntalaisia vaan kirkkoa.” Kun tänään päätettiin tuesta Kiihtelysvaaran kirkolle, kantaa ei tuon perusteella otettu paikallistunteen perusteella.

Jännitteitäkin on ollut, joka enemmän piilossa tai aivan näkyvissä. Yksi on pappien ja maallikoiden suhde, tai jännitteet etelän ja pohjoisen välillä, maaseudun ja kaupunkien välillä, eri-ikäisten välillä jne.

****

Tuosta en tekisi sellaista yhteenvetoa, että mitään ei ole saatu aikaan. Kyllä monia ainakin pieni askeleita on otettu. Mainitsen vaikkapa Virsikirjan lisälehdet, upeita uusia virsiä. Kanssakäymistä kirkollisissa toimituksissa on helpotettu ja tekstejä uudistettu. Ympäristöasioita ja tasa-arvoa on edistetty jne. Iso asia oli uusi kirkkolaki, jota tehtiin hartaasti vuosikauidet,ja jota palloteltiin muutamaan kertaan eduskunnankin kanssa.

Uudistusmielisten tai liberaalien edustajien Muutoksen tuuli -verkoston yhteistyö on antanut paljon ja tuottanut pieniä tuloksiakin. Siinä olin alusta lähtien mukana. Joukko on kausittain kasvanut. Muutamasta siemenestä on kasvanut iso puu.

”Pankkivaliokunta” ja ”Karaokevaliokunta” ovat tarjonneet hyviä keskusteluja ja arvokkaita hetkiä kokousten ulkopuolella. Puhumattakaan lenkkipolusta vaikkapa keväisin, kun valkovuokot kukkivat. Nuo ovat olleet hyvää vasapainoa varsinaiselle työskentelylle täysistunnoissa ja valiokunnissa.

Mieleen ovat jääneet arkkipiispojen Mäkinen ja Luoma hyvät puheenvuorot istuntoviikkoja aloitettaessa ja päätettäessä, samoin monet saarnat Maarian kirkossa ja tuomiokirkossa.

Suuri tekninen muutos on ollut siirtyminen sähköiseen kokouskäytäntöön. Kun aloitin, kaikki esitykset, muistiot, mietinnöt ym jaettiin paperisena kunkin edustajan pöydälle. Nyt kokousaineisto on verkossa, josta sitä läppärillä luetaan. Paperia säästyy ja ne pysyvät järjestyksessä.

Korona puolestaan toi etäkokoukset. Ennen valiokunnat kokoontuivat istuntoviikkojen välillä Helsingissä, nyt pääasiassa etänä Teamsissa.

Henkilökohtaisesti olen nauttinut tästä ajasta ja pitänyt sitä tärkeänä tehtävänä sekä ollut kiitollinen. Olen saanut tutustua Suomeen ja suomalaisiin, kirkkoon ja ”kirkon edustajiin” aivan uudella tavalla. Monia keskustelunpätkiä on käyty käytävillä ja ruokapöydässä.

Minulle on vahvistunut käsitys, että meidän on kyettävä elämään yhdessä, vaikka olisimme joistakin asioista erimielisiä. Ja vaikka on oltu eri mieltä, se ei ole ollut henkilökohtaista.

Ps. kiitos tämän blogin lukijoille ja antamastanne pääosin myönteisestä palautteesta.

keskiviikko

Pappien vai seurakuntalaisten kirkko?

Hallintovaliokunta uurasti vielä eilen illalla yhden mietinnön kanssa. Sitä on jatkettu tänään. Aiheena on maallikkoedustuksen vahvistaminen seurakunnan hallinnossa eli käytännössä on kyse siitä, johtaako kirkko- ja seurakuntaneuvostoissa puhetta kirkkoherra, kuten nyt pääsääntöisesti, luottamushenkilö vai jompikumpi valinnan mukaan.

Miksi maallikoiden asemaa halutaan vahvistaa entisestään? Eräs ystäväni sanoi hiljattain, että ”tämähän on pappien kirkko”. Minusta tämä kuitenkin ”seurakuntalaisten kirkko”.

Kirkon hallinnon historia kertoo, miten maallikoiden, siis ei-pappien ja siis seurakuntalaisten, päätösvalta on koko ajan kasvanut. Se on näkynyt kirkolliskokouksen kokoonpanossa, jossa maallikoiden osuus on kasvanut pappien kustannuksella. Samoin on päätetty kirkkovaltuustossa, jossa puheenjohtajaksi jo 70-luvulla vaihtui luottamushenkilö.

Nyt halutaan, että maallikko voisi toimia myös kirkkoneuvostojen puheenjohtajana. Näinhän voi tapahtua jo nyt, jos khra, varapj ja neuvosto niin sopivat. Mutta tästä aloitteen tekijät haluavat pääsäännön niin, että kirkkoherralla ei olisi siinä veto-oikeutta.

Lautakunnan jälkeen pääsin ensimmäisen kerran tällä viikolla lenkille klo 21 aikoihin. 6000 askelta hämärällä Linnasmäen lenkillä. Teki hyvää.

Seurakuntavaaleista virisi vilkas keskustelu

Viime vuoden seurakuntavaalien toteuttamisesta oli tehty seurantaraportti toimenpidesuosituksineen. Sen pohjalta käytiin vilkas keskustelu (24 puheenvuoroa+ kirkkoneuvoksen vastaukset).

Kustannukset vaaleista olivat kirkkohallitukselle yhteensä 935 000e. Äänestysprosentti 2022 oli 12,7 (14,4) eli äänestysprosentti laski. Ennakkoon äänesti 62 %.

Toimenpide-ehdotuksia, mm.

• Tarvitaan projektipäällikkö, vaalien kasvot
• Valitsijayhdistysten tavoitteet avoimiksi ja tutuiksi
• Seurakuntien tulisi tehdä toimintaa tutuksi vaalien välilläkin
• Ehdokkaiden rekrytointiin on panostettava

Paljon muita suosituksia nousi esiin vaalien ja sen järjestelmien sujuvoittamiseksi. mm sähköinen äänioikeutettujen luettelo, nettiäänestys, näitä selvitetään. Paljon on paikallisia kokemuksia ja kehitysehdotuksia.
Keskustelua käytiin siitäkin, missä määrin vaalit ovat seurakunnan ja sen työntekijöiden intresseissä? Minusta se on myös seurakunnan intressi.

Nuorten vaikuttajaryhmien jäsenten tulee asettua myös ehdolle. Nuorten äänestämisen kohdalla korostui äänestämisen helppous. Pohdittiin sitä, mikä on pohjimmainen syy alhaiseen äänestysvilkkauteen.

Seurakuntarakenteen kokonaisuudistus tauolle

Rakenneuudistuksesta tehtiin kysely, johon tuli paljon vastauksia (2056 kpl). Rakenneuudistusta pidettiin tärkeänä. Yli 900 avointa vastausta. Edellinen suuri srk-rakenneuudistuksen valmistelu maksoi 2 milj. euroa. Yksi maininta tekstivastauksista: Seurakuntalaisten roolia tulisi kyselyn mukaan vahvistaa seurakunnan toiminnan suunnittelussa.
Rakenneuudistushankkeen eteneminen jää uuden kirkolliskokouksen aloitteellisuuden varaan. Kirkkohallituksesta ei ole tulossa nyt esityksiä eli uudistusta ei nyt ole valmisteilla, mutta valmisteluja on tehty.

Mikä on positiivisen uskonnonvapauden tila?

Kyselytunnilla käytiin monipolvista keskustelua ajankohtaisista asioista, tai voisiko sanoa ”kohista”. Kysyttiin mm. positiivisenuskonnonvapauden (= oikeus harjoittaa uskontoa) tilasta ja edistämisestä. Kansliapäällikkö Huokuna kertoi tuota tiedottamista tehdyn monella tavalla. ”Aiheesta on laadittu ohjeita seurakuntia varten.” Huokunan mukaan suhteet kouluihin ym ovat hyvällä mallilla. Kentällä kokemukset eivät aina tue tuota.

Tasa-arvon toteutumista seurakunnissa on tutkittu. Mm. oli havaittu edelleen syrjintää pappien sukupuolen perusteella. Tasa-arvosuunnitelma on tekeillä.

Gazan tilannettakin käsiteltiin. Arkkipiispa Tapio Luoma vakuutti piispojen ilman muuta tuomitsevan väkivallan käytön. Diakoninen keräys on käynnissä.

Esille nousi myös kysymys kirkkotilojen antamisesta samaa sukupuolta olevien parien kirkollista vihkimistä varten, kuten monet seurakunnat ovat tehneet. Arkkipiispa sanoi, tuollaisten päätösten olevan seurakuntien päätösvallassa.

Arkkipiispa sai vastattavakseen usein kysymyksiä, jotka koskivat tunnettua Inkerin kirkon pappisvihkimystä, sama sukupuolta olevien parien vihkimistä ja pappien sukupuolta. Ja kärsivällisesti hän niihin vastasi.

Torstai

Kiihtelysvaaran kirkko hallitsi keskustelua

Kiihtelysvaaran kirkon jälleen rakentamisen avustus hallitsi keskustelua kirkon keskusrahaston budjetin käsittely. Tunne ja eurot olivat jälleen kerran vastakkain. Kustannusarvio on 5.5 me. Kansalaiskeräys tuotti 700 000e. Piispa Jari Jolkkonen luonnehti kirkkohanketta maltilliseksi ja järkeväksi. Suunnitelmana on rakentaa monitoimitila.

Talousvaliokunnan esitys Kiihtelysvaaran kirkon (= Joensuun seurakuntayhtymä) rakentamiseen oli 333 000e, mikä on pienempi kuin hakemus ja kirkkohallituksen esitys (500 000).

Kirkko paloi vuonna 2018 ja se oli rakennettu vuonna 1770.

Valiokunta käytti valiokunnan puheenjohtajan Tapio Tähtisen mukaan kokonaisharkintaa ja tarveharkintaa. Tähtinen osoitti, että Joensuun srk-yhtymän talous on kohtuu hyvässä kunnossa. Päätös syntyi valiokunnassa äänestämällä. Tähtinen huomautti, että talousvaliokunta ei voi suhtautua tunteella.

Edustaja Mikko Kaskimies kertoi esitykseen liittämästään eriävästä mielipiteestä, jossa kannatettiin kirkkohallituksen määrärahaesitystä.

Äänestyksessä Kaskimiehen esitys 500 000 euron avustuksesta voitti äänin 75 puolesta, 29 valiokunnan kannalla.

****

Talousvaliokunnan mietintö tarjosi jälleen paljon muutakin ajateltavaa ja huomioon otettavaa myös seurakunnissa.

Esimerkiksi: Hyvinvointialueiden asukasluvut laskevat lähivuosina ikäluokissa 24–30 lukuun ottamatta Helsinkiä, pääkaupunkiseutua ja Pirkanmaata eli = rakenneuudistukselle on tarvetta