tiistai, 18. helmikuu 2020

Kirkossa voidaan ylittää rajoja

Uudet kirkolliskokousedustajat ja hiippakuntavaltuutetut on valittu. Tuloksia on kommentoitu perinteiseen tapaan: 1) vaalijärjestelmä on huono, 2) on vaikea tietää, kuka voitti tai kuka hävisi tai mitä ylipäätään tuloksesta voidaan päätellä.

Valittuja on yritetty sijoittaa liberaali – konservatiivi tai uudistaja – säilyttäjä -akseleille, mutta se ei ole helppoa. Monien mielestä ei edes tarpeen.

Tuloksen analysointi vaatisi lähes kremlologin kyvyt. Ehdokkaiden ja valitsijayhdistysten nimitykset ja ohjelmat vaihtelevat hiippakunnittain ja ovat varsin yleisluontoisia, joten niistä on vaikea tehdä kovin pitkälle meneviä johtopäätöksiä, etukäteen. Kokouspaikalla Turun kristillisellä opistolla ne ehkä tulevat aikanaan näkyviksi.

Yksi keskustelunaihe vaalien tiimoilta oli isojen medioiden vähäinen kiinnostus. Totta on, että vaaleista on vaikea saada otsikkoa. Esimerkiksi "Kirkolliskokous valittiin" ei ole kovin myyvä. Itse olisi kaivannut ennakkokeskustelua kirkkoon ja vaaleihin liittyvistä aiheista, mutta sellaistakaan ei juuri käyty.

****

Kirkolliskokouksessa on nähty paljon rajoja. Niitä on vedetty hiippakunnittain, herätysliikkeittäin ja kirkollisten suuntausten, jopa poliittisten puolueiden mukaan. Yksi linja kulkee siinä, miten Raamattua ymmärretään ja tulkitaan. Rajalinjoja on mielikuvissa vahvistettu 'piikkilankaestein' ja 'juoksuhaudoin' - kuvakieltä käyttääkseni.

Ne saattavat olla osin näköharhoja. Varsinkin kaupallinen media mielellään kärjistää ja yrittää löytää tai synnyttää kohuja ja konflikteja. Istuntosalin ulkopuolella erilaiset näkemykset eivät juuri näy. No, rehellisyyden nimissä on myönnettävä, että asioissa rajalinjoja  - ja rajojen vartioita - on. Äänestystulokset ovat usein ennakoitavissa. Mutta rajat voidaan ylittää.

Espoon hiippakunnissa perustimme näitä vaaleja varten pappien ja maallikoiden vaaleihin valitsijayhdistykset, joiden lähtökohtana oli vanhojen rajalinjojen ylittäminen ennakkoluulottomasti ja rohkeasti. Sovimme yhteisestä ohjelmasta, johon kaikki ehdokkaat sitoutuivat. Siten oli sama, ketä valittiin. Kaikki olivat valmiita noudattamaan samaa ohjelmaa, jossa silti otettiin oikeasti kantaa ( www.toivoaon.net ).

Uusia edustajia kirkolliskokoukseen valittiin nelisen kymmentä prosenttia, joten sekin jotain tulee vaikuttamaan. Edustuspaikan uusineillakin on mahdollisuus lähteä ”puhtaalta pöydältä”. Uusi kausi on aina uusi mahdollisuus. Valitsijayhdistyksemme tunnuksen toinen osa olikin uudistuminen mahdollisuutena!

Kirkko tarvitsee uudistuksia ja erilaisten kantojen sovittelua päätöksiksi. Vuosikausien asemasodat (anteeksi nämä vähän sotilaalliset termit yllä ja tässä) eivät ole kenenkään kannalta hyviä. Kukaan ei ole yksin oikeassa, vaikka kirkon perinteessä on niin uskottu.

Uutena edustajana ajattelee, että nyt laitetaan kirkon asiat kerralla kuntoon. Näin minäkin ajattelin kahdeksan vuotta sitten, kun tulin valituksi ensimmäisen kerran kirkolliskokoukseen. Pian oppii kuitenkin hyväksymään pienetkin askeleet ja jopa iloitsemaan niistä.  Tarve olisi kuitenkin myös pidemmille askeleille, konkariaskeleille, kuten Nummisuutarin Esko sanoi.

Toivon, että uudessa kirkolliskokouksessa kykenemme ylittämään vanhoja rajalinjoja ja etsitään kirkon kannalta tarpeellisia ratkaisuja. Siihen meidät on valittu ja valtuutettu. Sen ei tarvitse olla idealismia vaan realismia.

****

Henkilökohtaisesti olen vaalien tulokseen tyytyväinen ja kiitollinen luottamuksesta, joka myös velvoittaa.

Tarkoitukseni on jatkaa kirkolliskokouksen toiminnasta kirjoittamista varsinkin kokousviikkojen aikana blogissani os. https://markkuja.vuodatus.net/ . Avara kansankirkko -blogissa kommentoin yleisemmin kirkon ja seurakunnan asioita os. https://avarakansankirkko.vuodatus.net/ .

Kirkolliskokous kokoontuu kevätistuntoonsa 4.-8.5.2020 Turun kristillisellä opistolla.

maanantai, 23. joulukuu 2019

Toivoa on - uudistuminen mahdollisuutena

Olemme Espoossa perustaneet valitsijayhdistyksen, jolla on helmikuun vaaleissa ehdokaslistat sekä pappien että maallikkoiden vaalissa. Olen maallikkolistalla ehdolla kirkolliskokoukseen numerolla 67.

Alla ohjelmamme:

TOIVOA ON – UUDISTUMINEN MAHDOLLISUUTENA

Rakentava uudistuminen on yhteinen nimittäjä, jonka ympärille haluamme rakentaa viestimme ja kutsua kaikkia tekemään konkreettisia toimia sen eteen. Tuemme yhteyden rakentamista ja sovintoratkaisun etsimistä yhteisen kansakirkon vahvistamiseksi

  • Kirkon ykseys ja kristittyjen yhteys perustuvat Kristuksen meille antamaan kutsuun, jossa sitoudumme yhteiseen palvelutehtävään
  • Kannamme vastuuta luomakunnan hyvinvoinnista, ympäristöstä ja ilmastosta myös teoin, mm. kirkon ilmastostrategia huomioiden 
  • Seurakunta on turvallinen ja syrjimätön kasvupaikka, jossa sukupuolten tasa-arvo ja oikeudenmukaisuus toteutuu. Etsimme sovintoratkaisua, jossa toteutuisi kaikkien seurakuntalaisten oikeus kirkolliseen vihkimiseen mutta myös pappien omatunnonvapaus esimerkiksi Helanderin mallin mukaisesti
  • Rakennamme kirkkoa, joka on avoin ja vuorovaikutteinen. Toiminta ottaa monikulttuurisuuden huomioon ja muualta tulevat ihmiset ovat tervetulleita täysivaltaisiksi jäseniksi
  • Evankeliumin ilosanoman julistamiseen tarvitaan uusia tapoja, uutta kieltä ja osallisuuden kokemusta.
  • Kirkko osallistuu aktiivisesti yhteiskunnalliseen keskusteluun ja panostaa diakoniaan, ottaa vastuu lähimmäisistä ja perheet ovat keskiössä.
  • Rakentava uudistuminen tarkoittaa myös kirkon hallintorakenteiden uudistamista sekä ratkaisujen etsimistä kirkon ja seurakuntien toimintamahdollisuuksien varmistamiseen talouden heiketessä. Näiden eteen teemme työtä määrätietoisesti.

Hyvää joulua kaikelle väelle!

lauantai, 9. marraskuu 2019

Vielä tältä paikalta - mitä on jäänyt käteen?

Kotiseurakuntani vanhalla rovastilla oli lapsuuteni kirkossa tapana päättää saarnansa, saarnatuolista, sanoihin ”lopuksi tältä paikalta”, jota seurasi rukous.

Se tuli mieleen, kun perjantaina päätettiin nelivuotinen kirkolliskokouskausi, joka minun kohdallani oli jo toinen.

Monen edustajan mielessä pyöri ja yhdessäkin pohdittiin, mitä tästä kaudesta jää käteen, mitkä ovat plussat ja miinukset, mitä on saatu tai mitä minä olen saanut aikaan?

Askeleita eteenpäin on otettu. Olisin toivonut pidempiä askeleita, mutta hyvään suuntaan on kuitenkin menty.

Monta pientä asiaa on päätetty. Isoja ja merkittäviä asiakokonaisuuksia on tämän nelivuotiskauden aikana ollut mielestäni kaksi:

  1. Tulevaisuustoimeksianto, jossa on 17 kohtaa. Niitä on toteutettu vähitellen. Osa niistä jää tulevalle kaudelle, mutta siinäkin suunta on oikea, vaikka tarve olisi pidempiin askeliin. Se on ollut käänteen tekevä asiakokonaisuus.
  1. Talousratkaisut, jossa seurakuntien asemaa on helpotettu ja keskushallinnon menoja supistetaan hallintoa keventämällä, päällekkäisyyksiä poistamalla, toimintakulttuuria muuttamalla ja pohtimalla, mikä oikeasti on tarpeen. Siinäkin on tärkeintä, että suunta on käännetty.

Moni ehkä lisää tähän ainakin pitkään ja hartaasti tehdyn kirkkolain kodifioinnin, jonka tulokset astunevat voimaan ensi vuoden alussa. Iso juttu pohjoisen väestölle oli pohjoissaamenkielisen Raamatun julkaiseminen.

****

Jos ajattelen koko 8-vuotista kauttani, kokemus on iso: tutustuminen koko kirkkoon ja sen eri puolilta maata tuleviin edustajiin. Monella tavalla lahjakasta väkeä, joilta on saanut paljon oppia. Yksi osoitus monilahjakkuudesta oli omalla porukalla toteutettu päätösjuhla viime torstaina.

On käsitelty kirkon asioita, jotka koen tärkeäksi ja johon mielelläni olen osallistunut. Merkittäviä kokemuksia ovat aloitus- ja päätösmessut, varsinkin avustajana Turun tuomiokirkossa, kuten viime maanantaina.

Tavoitteeni henkilökohtaisesti on ollut kirkon uudistaminen niin, että sen sanoma puhutteli tämän ajan ihmisiä ja että sen kieli ja toiminnot ovat tähän aikaan sopivia. Ei niin, että sanoma mukautuisi tähän aikaan, vaan että sanomasta kerrottaisiin tavalla, jonka nykyihminen ymmärtää ja joka palvelee häntä nykyarjen keskellä.

Seurakuntia ja niiden jäseniä olen yrittänyt puolustaa ja olen pitänyt viestintää tärkeänä myös kirkolle.

Noiden tavoitteiden puolesta olen äänestänyt ja puheenvuorojakin käyttänyt. Usein olen ollut hävinneellä puolella, joskus voittaneellakin. Ehkä isoin pettymys oli seurakuntarakenneuudistuksen kaatuminen 4-5 äänellä edellisen kauden lopussa. Se oli myös iso yllätys. Pettymys, mutta ei yllätys, oli samaa sukupuolta olevien parien vihkimisen junnaaminen paikallaan.

Olen ollut koko ajan hallintovaliokunnassa, jonka jäseniin olen tutustunut parhaiten, mutta paljon muitakin ystäviä olen saanut. Tärkeä ryhmä on ollut epävirallisesti lähes joka istuntoviikolla kokoontunut Muutoksen tuuli, muutama kymmenen väljästi samanmielistä edustajaa. Lukemattomissa kokoonpanoissa on ruokapöydissä parannettu kirkkoa ja maailmaa.

Sanovat keskustelukulttuurin muuttuneen viime vuosina sovinnollisemmaksi. Kun on kirkosta kysymys, sen ei pitäisi olla yllättävää. Vielä kirkkoa hiertävään avioliittokysymykseen toivon pikaista sovintoa.

****

Palaanko ensi toukokuussa Turun kristilliselle opistolle - ja ylipäätään, ketkä palaavat ja ketkä aloittavat kirkolliskokousuransa - riippuu helmikuun vaaleista. Se on äänestäjien vallassa ja heitäkin suuremmassa kädessä.

Kiitos tämän palstan lukijoille ja antamastanne palautteesta.

torstai, 7. marraskuu 2019

Valtaa vastuullisesti käyttäen

Tänään käsiteltiin talousvaliokunnan mietintöä kirkon ensi vuoden budjettiehdotuksesta ja toimintasuunnitelmista. Talousvaliokunnan puheenjohtaja Tapio Tähtinen sanoi valiokunnan käyttäneen täysimääräisesti sitä valtaa mikä heillä on – mutta vastuullisesti.

Budjettikäsittelyhän menee niin, että kirkkohallitus (=viranhaltijat) tekee esityksen, jonka luottamushenkilöt (= kirkolliskokous) hyväksyy sellaisenaan tai muutettuna. Täysistunnon puolesta talousvaliokunta tutkii ensin esityksen ja antaa siitä mietinnön.

Peruskysymys on, miten keskushallinto (= kirkkohallitus ja hiippakunnat) sopeutetaan supistuviin tuloihin. Seurakuntien keskusrahastomaksuahan pienennettiin jo pari vuotta sitten ja keskushallintoa on siitä lähtien sopeutettu siihen.

Valiokunta ei hyväksynyt sitä, että seurakuntien saamia avustuksia olisi pienennetty. Se olisikin ollut vähän outoa, että seurakunnat olisi pistetty maksamaan takaisin ainakin osa siitä, minkä toista kautta säästivät. Vähään kuin hölmöläisten hommaa peiton jatkamisessa.

Myöskään juustohöylää valiokunta ei hyväksynyt. Supistukset tulee tehdä hallintoa keventämällä ja toimintakulttuuria muuttamalla.

Hautarekisterijärjestelmän hankkimisen valiokunta hylkäsi. Tietohallintohankkeita ja Kipan asioita valiokunta on seurannut tarkasti. Aloite nuorten osallistumisen tukeminen ei saanut määrärahaa, vaan todettiin sen sisältyvän kehykseen. Sen sijaan nuorten osallisuutta vahvistava hanke eteni. Se tarkoittaa, että seurakuntiin on perustettava nuoria edustava toimielin.

Sen sijaan pyhiinvaelluskoordinaattorin palkkaaminen ja pyhiinvaelluskeskuksen perustaminen yhdessä muiden tahojen kanssa sai määrärahan.

Hiippakunnat joutuvat säästämään yhteisestä kokonaistarpeesta 25 prosenttia, loppu säästötarve menee keskushallinnolle.

Seurakuntien keskusrahastomaksu säilyy entisellään (6.5 %), mutta valtion kirkolle/seurakunnille maksama osuus hieman nousee.

Valiokunnan esitykset menivät sellaisiin läpi myös täysistunnossa. Valiokunta on tehnyt paljon töitä pitkin vuotta, ja sen mietintö olikin hyvin perusteltu ja sisälsi täsmäehdotuksia. Toiset tykkää, toiset ehkä eivät.

****

Torstaipäivä aloitettiin Johanna Lumijärven jo isänpäivän teemoihin johdattelemalla aamuhartaudella. Hän jatkoi hienosti Espoon hiippakunnan edustajien pitämien hartauksien sarjaa.

Istuntoviikko ja koko nelivuotiskausi päätetään huomenna. Ensin on messu Maarian kirkossa ja päätösistunto. Tänä iltana vietetään päätösjuhlaa opistolla – jumppasalissa mutta juhlavasti.

keskiviikko, 6. marraskuu 2019

Alistuksia puretaan, seurakuntiin luotetaan

Tänään on vietetty Svenska dagenia, joten myös Päivi Linnoisen pitämä aamuhartaus oli senkin vuoksi kaksikielinen. Ja onhan kirkko kaksikielinen, joten ruotsia käytetään jonkun verran. Lisäksi hartauteen sisältyi rukousliikuntaa.

Kirkkolakiin hyväksyttiin joitakin enemmän muodollisia muutoksia. Sen jälkeen käsiteltiin tulevaisuustoimeksiantoa, joka tuli vastaan päivän aikana useampaan kertaan.

Alistussuhteiden purku helpottaa monin tavoin seurakuntien elämää. Se tarkoittaa, että luotetaan seurakuntien pystyvän itsenäisesti tekemään hyviä päätöksiä. Esim. kirkkoneuvoston ohjesääntöä ei tarvitse enää hyväksyttää tuomiokapitulissa. Kirkon rakentaminen ja suojellun rakennuksen oleellinen muuttaminen tarvitsevat edelleen kirkkohallituksen luvan, vaikka päätöstä ei sinne alistetakaan. Myös seurakuntajaotuksen muutoksesta päättäisi kirkkohallitus.

Muutoin ohjeet ja neuvonta korvaavat alistukset ja vastaavat. Seurakunnan toimielimien määräyksiä suositellaan kokoamaan yhtenäiseksi hallintosäännöksi, jota siis ei tarvitse kenellekään alistaa. Ja tietysti monet asiat on kirkkolailla ja kirkkojärjestyksellä säädeltyjä. Siis ei ole tiedossa täydellistä vapautta.

Diakonaatin perustaminen on pyörinyt vuosikymmeniä kirkon hallinnossa. Nyt se kuopattiin, ei tule diakonaattia, ainakaan pian. Todennäköisesti hankkeelle annetaan uusi alku, kun ensin selvitetään, mitä siltä halutaan.

Diakonaatilla on tarkoitettu diakonian, nuorisotyön ja mahdollisesti myös kanttorin virkojen haltijoiden vihkimystä pappien tapaan. Nuorisotyöntekijät kampanjoivat kokouspaikalla diakonaatin puolesta ja olivat pettyneitä, kun sitä ei nyt tule. Päättäjät saivat tiskirättejä, tosin kuivana.

Keskustelu kävi edelleen kiivaana ja tavalla, jonka syvintä olemusta maallikon on vaikea ymmärtää.

Diakonaatti on ollut vireillä jossain määrin 1950-luvulta alkaen ja viime vaiheessa vuodesta 2000 alkaen. On ollut useita käsittelyjä ei portaissa ja monia työryhmiä. Nyt todettiin, että ei ole edellytyksiä viedä hanketta eteenpäin vanhoilla spekseillä.

Kuultiin tietoa myös muiden tulevaisuustoimeksiannon hankkeiden etenemisestä. Hankkeitahan oli alun perin 17, joista osa on jo maalissa, osa matkalla sinne.

Kyselytunnilla sivuttiin monia asioita. Avioliittoasiassa kysyttiin, koska piispat saavat valmiiksi selvityksen tilanteen ratkaisemiseksi. Arkkipiispa Tapio Luoma lupasi, että selvitys tulee, mutta se on viivästynyt asian vaikeuden vuoksi. Piispat ovat puhuneet siitä vasta epävirallisesti, varsinainen käsittely odottaa vielä.

Kysyttiin myös nuorisotyön tulevaisuudesta, kristityistä turvapaikan hakijoista, valtuuksista kirkon osallistumiselle Helsinki Priden -tapahtumaan ja kirkon kannasta sananvapauteen contra Päivi Räsänen –case. Luoma vakuutti kirkon kannattavan sananvapautta, mutta kysymyksiä voi syntyä erilaisten vapauksien risteyksissä.