sunnuntai, 12. marraskuu 2017

Prosenttilasku pakottaa yhteistyöhön

Kirkolliskokous päätti viime viikolla kirkkohallituksen esityksestä poiketen pudottaa seurakuntien maksamaa keskusrahastomaksua ensi vuonna 7.5 prosentista 6.5 prosenttiin. Päätös perustuu jo aikaisemmin hyväksyttyyn kirkkohallituksen valmisteltavana olevaan tulevaisuuspakettiin, jossa prosenttilaskun suunniteltiin tulevan muutaman vuoden päästä.

Prosenttilasku on herättänyt kahdenlaisia mielipiteitä. Seurakuntaväki sanoo seurakuntien voittaneen.
Totta onkin lyhyellä tähtäimellä, että seurakuntien talousahdinkoa päätös helpottaa. Seurakunnille jää vähän enemmän kirkollisverotuloja omaan käyttöön.

Vähän pidemmälle katsoen on todennäköistä, että kirkollisveron tuotto pienenee ainakin suhteellisesti, jolloin menopuolta on seurakunnissa edelleen supistettava.

Keskushallintoväki ei taida pitää prosenttilaskusta. Kirkolliskouksessa siltä taholta nykyistä prosenttia perusteltiin kaiken keskushallintotyön tarpeellisuudella ja määrärahojen niukkuudella jo nyt.

Minusta ei ole tarpeen asettaa keskushallintoa ja seurakuntia vastakkain. Eräät tehtävät on luontevaa ja kannattavaa tehdä yhdessä keskushallinnon (sisältäen hiippakunnat) puitteissa, toiset tehtävät seurakunnissa tai vaikkapa yhdistyksissä. Seurakunta on kirkon perusyksikkö, mutta se ei tarkoita, että kirkkohallitus olisi turha tai paha.

Prosenttilaskun – ja koko tulevaisuuspaketin – tavoitteena on katsoa pidemmälle ja yrittää vähentää koko kirkon menoja. Koska on oletettavaa, että kirkollisveron tuotto saattaa pienentyä tulevaisuudessa monestakin syystä, on siihen viisasta valmistautua jo nyt.

Ei ole järkevää, että vain seurakunnat joutuvat supistamaan menojaan. Ei ole myöskään tarkoituksenmukaista, että höylätään tasaisesti läpi koko kirkon.

Tulevaisuuskomitea esitti toimintakulttuurin muutosta, keskittymistä välttämättömiin tehtäviin, päällekkäisyyksien poistamiseen ja yhteistoiminnan lisäämiseen. Nyt tähän optimointityöhön jää muutama vuosi aikaa, kun työ aloitetaan rivakasti.

Prosenttilasku pakottaa kaikenlaisen yhteistoiminnan lisäämiseen.

perjantai, 10. marraskuu 2017

Kirkolliskokous äänesti prosenteista

Kirkolliskokouksen päätöspäivänä saatiin päätettäväksi talousvaliokunnan mietintö kirkkohallituksessa laaditusta kirkon toiminta- ja taloussuunnitelmasta. Talousvaliokunta on valiokunta, joka voi tehdä oikeasti tehdä merkittäviä linjauksia. Se taisi myös istua viikon aikana eniten.

Kun käsittelyssä olevaan tulevaisuuspakettiin kuuluu (ajateltu kai, että lähivuosista alkaen tai joskus tulevaisuudessa?) yhden prosenttiyksikön supistus seurakunnilta perittävään 7.5 % keskusrahastomaksuun (prosnettia laskennalllisesta kirkollisverotuotosta), talousvaliokunta esitti rohkeasti etunojassa, että supistus astuu voimaan jo ensi vuonna 2018.

"Kolmen vuoden aikana keskushallinnon ja hiippakuntien tulee sopeuttaa toimintaansa pieneneviin tuloihin. Tuona aikana tilinpäätökset voivat olla alijäämäisiä", taustoitti lautakunnan ajattelua sen puheenjohtaja Tapio Tähtinen.

Vastaehdotus oli, että supistusta ei toteuteta vielä, vaan ensin tehdään vaikutusarvio. Valiokunnan kanta voitti edustaja Tapani Rantalan tekemän kompromissiesityksen (7 %) 76 – 26. Näin ollen seurakuntien laskennallisesta verotulosta maksama keskusrahastomaksu on ensi vuodesta alkaen 6.5 prosenttia 7.5 prosentin asemasta.

Keskusrahastomaksun alentamisesta on muodostunut kuuma peruna. ”On supistettava, mutta ei vielä” lienee ollut monen toiveikas ajatus varsinkin keskushallinnossa ja hiippakunnissa. Seurakunnissa kipeitä päätöksiä on jo totuttu tekemään.

Kirkossa on yleistä uudistuksista puhuttaessa "Kyllä, mutta ei vielä" -ajattelu.

Supistaminen tarkoittaa sitä, että jostain on luovuttava, mistä ei ole helppo päättää. Valiokunta myös ei pitänyt tasaista juustohöylällä leikkaamista tarkoituksenmukaisena, vaan on priorisoitava. On päätettävä, mitä käytettävissä olevilla voimavaroilla tehdään, mitä ei.

Toinen valiokunnan mietintöön liittyvä kipeäksi osoittautunut asia oli Enonkosken luostariyhteisölle esitetty 50 000 euron vuotuinen määräraha. Valiokunta esitti sen poistamista, kirkolliskokous päätti piispa Seppo Häkkisen esitykseen yhtyen pitää sen budjetissa äänin 39 -64.

Seurakuntavaalit viikkoa myöhemmin

Seurakuntavaalit on perinteisesti pidetty neljän vuoden välein marraskuussa isänpäivänä. Seuraavat vaalit ovat syksyllä 2018. Nyt päätettiin, että varsinainen vaalipäivä on marraskuun 3. sunnuntai, kun isänpäivä on 2. sunnuntai.

Lisäksi päätettiin, että ennakkoäänestys on marraskuun 1. sunnuntaita seuraavalla viikolla tiistaista lauantaihin.

Lauantai on nyt uusi ennakkoäänestyspäivä. Uutta on, että kirkkoherranvirasto ei ole pakollinen äänestyspaikka. Uusi määräys on myös, että ehdokas tai hänen lähiomaisensa ei voi olla vaalilautakunnan jäsenenä.

”Keskustelimme neljä päivää yhdessä”

Arkkipiispa Kari Mäkinen solmi päättyneen kirkolliskokousviikon tapahtumat oivasti yhteen. ”Olemme keskustelleet tämän viikon ajan – yhdessä”, hän vastasi itse esittämäänsä kysymyksen, onko kirkko jakaantunut. ”Olemme yhdessä etsineet ratkaisuja.”

Päätöspuheessa kuultiin arkkipiispa Kari Mäkisen kiinnostava analyysi Tyrvään Pyhän Olavin kirkon maalauksista, joissa Osmo Rauhalan järjestystä hakeva, luonnontieteellisen tarkka ja Kuutti Lavosen toisenlainen, elämän rikkinäisyydestä, ja Kristuksen kärsimystiestä kertova tyyli vuorottelevat, mutta ovat kuitenkin puheväleissä ja kohtaavat yhdessä kohdassa kirkkoa. Arkkipiispa näki sitä samaa kirkossa.
 
"Armo on toivon perusta”

Aamumessun Maarian kirkossa toimittivat Oulun hiippakunnan edustajat. Musiikkiryhmässä oli muitakin vanhaan tapaan.

Piispa Samuel Salmi pohti saarnassaan, mihin reformaatiota yhä tarvitaan. Hän vastasi, että jotta uskon salaisuus avautuisi kunkin ajan ihmisille. Armossa on luterilaisen reformaation ja toivon perusta.

Salmi puhui sydänten ekumeniasta, joka vie kohden kristikunnan ykseyttä. Hän toivoi, että säilytämme rohkeuden uudistua ja että emme rakenna muureja toistemme välille.

Tätä blogia päivitän todennäköisesti taas toukokuussa, kun kirkolliskokous istuu seuraavan kerran. Siihen asti kirjoittelen kirkon asioista toisessa blogissani Avara kansankirkko.

keskiviikko, 8. marraskuu 2017

Avioliittokeskustelussa etsittiin nyt ratkaisua

Kolmatta päivää käydyssä avioliittokeskustelussa (ei toki yhtä mittaa) tuli tänään näkyviin käänne. Nyt useissa puheenvuoroissa puhuttiin ratkaisun, jopa kompromissin puolesta.

Käänne ehkä tapahtui jo maanantaina, kun Jouni Turtiainen tuli puolitiehen vastaan, ja esitti kompromissia, jonka eri kannoilla olleet voisivat hyväksyä. Jouni ehkä mursi jonkin lasiseinän, joka rohkaisi muitakin ulos omista poteroistaan.

Kiitos Jouni!

Muutamia lauseita dialogiksi muuttuneesta puhumisesta:

Kaikki etsivät totuutta. Voimme sietää useitakin totuuksia, mutta emme valheita.

”Pelailu ja salailu pois. Oikeat mielipiteet on tuotava näkyviin.”

”Mikä on kirkon identiteetti. Kannatan avaraa kansankirkkoa, joka pitää sisällään myös erilaisuutta. Strategiat on otettava vakavasti.”

Syntyi herkullista dialogia, kiitos puheenjohtajan ja järjestelmän se sallittiin ja oli mahdollista:
Niilo Räsänen vastaan Kalervo Salo ja Jouni Turtiainen siitä, tehtiinkö Jerusalemin kokouksessa kompromissi vai ei noin vuonna 50 jKr. Asiasta kerrotaan Apostolien teoissa. Teologien säilät viuhuivat.

Risto Tuori vastaan Jaakko Weuro siitä, mitä laeissa ja muissa määräyksissä säädetään avioliitosta kirkon kannalta. Se on upeaa kuunneltavaa, kun juristit keskustelevat pykälillä. ”Laki on niin kuin se luetaan ja kuten hyvä asianajaja sen esittää.”

A-asia menee nyt perustevaliokuntaan, jolle yleisvaliokunta antaa lausunnon. Siihen palataan toukokuussa ensi vuonna.  Jäin siihen vaikutelmaan, että jotain kompromissia sieltä voisi odottaa, olkoon ratkaisun nimitys vaikka muukin kuin kompromissi, jota jotkut kavahtivat.

Muutakin puuhattiin: Kirkon ict-hankkeita (informaatioteknologia, tietotekniikkajärjestelmät, digi, sähköiset palvelut…) tutkitaan ja koordinoidaan, mikä on hyvä asia. Miten isot hankkeet on järkevintä toteuttaa niin, että tarkoitus saavutetaan, mutta kustannukset pysyvät hallinnassa.

ICT on tärkeä, mutta kallis asia nyt ja tulevaisuudessa. Se aiotaan selvittää perin pohjin ulkopuolisen ja riippumattoman selvittäjän toimesta.

Sillä sektorilla on osattava tehdä yhteistyötä, mutta se tie on usein kuoppainen ja mutkainen. On muistettava kuunnella myös seurakuntia, ei vain keskushallintoa. Yhteistyö on voimaa, minkä voin todistaa kirkon ja seurakuntien yhteisissä verkkohankkeissa itsekin mukana olleena.

keskiviikko, 8. marraskuu 2017

Yön yli nukuttuani...

Ilmeisesti kävin unen sisällä eilistä avioliittokeskustelua yölläkin mielessä läpi ja nyt tuntuu, että on tarkistettava eilen kirjoittamaani. Saatoin antaa liian myönteisen kuvan avioliittokeskustelun käänteistä, siis että kompromissia kohden olisi menty ainakin kahden askelelen verran. Näyttää siltä, että kun mennään kaksi eteen, tullaan yksi askel taakse.

Maanantaina yksi aikaisemmin vihkioikeuden laajentamista vastustanut edustaja, Jouni Turtiainen sanoi kannattavansa, että Helanderin mallista saataisiin kompromissi. Ymmärsin niin, että samaa sukupuolta olevat parit voitaisiin hänen mielestään kirkollisesti vihkiä, vaikka kirkko pitäisi perinteisen käsityksensä miehen ja naisen liitosta.

Haluan uskoa edelleen, että tuosta voisi syntyä yhteinen tie eteenpäin, vaikka tiistai toi taka-askelen.

Tiistaina samainen edustaja ilmoitti, että kannattaakin sellaista kompromissia, jossa halukkaat papit voisivat vihkiä samaa sukupuolta olevan parin siviliavioliittoon sekä rukoilla heidän kanssaan ja heidän puolestaan!? Häntä kannatti Arto Antturi, myös perinteisen avioliittokäsityksen kannalla oleva.

Puolesta ja kanssa rukoileminen on ollut jo monta vuotta mahdollinen, enkä tiedä voiko pappi suorittaa sivilivihkimisen, tuskin, ellei lakia muuteta? Sehän on mahdollista, mutta pitkä tie.

Se on joka tapauksessa aivan eri asia kuin mitä Helander ehdotti. Tällainen vihkiminen ei juuri muuttaisi nykytilannetta, eikä vihkimisen osalta olisi ilman avioliittolainen muutosta juridisesti mahdollinen, eikä olisi parin kannalta tasa-arvoinen eikä oikeudenmukainen, päinvastoin.

Ilmeisesti yön yli nukkuminen ja saatu palaute palautti askeleita ottaneiden mielen kannat radalleen. Jos oli takkeja käännetty, ne käännettiin uudelleen.

Todettakoon sekin, että kokoussalissa Helanderin mallia on kannattanut vain yksi piispa, Björn Vikström. Tapio Luoma puhui, mutta ei ottanut varsinaisesti kantaa, ja muut ovat olleet hiljaa. Arkkipiispa on toki aikaisemmin ottanut myönteisen kannan.

Mutta toivon ja uskon edelleen kompromissin löytymiseen. Siinä kirkolliskokousedustajat osoittaisivat rohkeaa, tulevaisuutta katsovaa mieltä.

 


 

tiistai, 7. marraskuu 2017

Värähtelyä avioliittokeskustelussa

Avioliittokeskustelua jatkettiin kirkolliskokouksessa jälleen kerran tänään (tiistaina).  Pientä värähtelyä siinä havaittiin, kun puolin ja toisin myönnettiin tarve etsiä yhteistä tietä.

 Kyse on siis edelleen piispojen selvityksestä, pitäisikö kirkon luopua vihkioikeudesta ja mitä siitä seuraisi. Kirkko jatkaa avioliittoon vihkimistä, siitä ollaan lähes yksimielisiä.

Mutta ketä vihitään ja siunataan? Siitä ollaan tasan kahta mieltä. Käytännössä keskustellaan samaa sukupuolta olevien parien kirkollisesta vihkimisestä. Muutamat aikaisemmin sen vastustajina esiintyneet edustajat ovat eilen ja tänään puhuneet kompromissin mahdollisuudesta. Eilen niin esiintyi Jouni Turtiainen, tänään Arto Antturi. Helppoa ei ennakkokäsityksistä poikkeaminen taida olla.

Moni onkin ilmoittanut, että kompromissi ei ole mahdollinen.  Kaikkien vihkimisen kannattajat ovat puolustaneet kantaansa ja tuntuvat olevan valmiita myös kompromissiin. Päätöksiä tehdään vasta ensi vuoden toukokuussa.

Uskon, että molemmat puolet rakastavat tätä kirkkoa. Nyt on vain löydettävä yhteinen tie eteenpäin.

Seurakuntavaalit viikkoa myöhemmäksi

Seurakuntavaalit on perinteisesti käyty neljän vuoden välein isänpäivänä. Nyt esitys on, että vaalipäivä olisi marraskuun 3. sunnuntai ja ennakkoäänestys marraskuun 1. sunnuntaita seuraavalla viikolla ti – la. Uutta olisi, että myös lauantaina voisi äänestää ennakkoon.

Lisäksi myös seurakuntavaaleihin tulisi sääntö, että ehdokkaat ja heidän läheisensä eivät voisi toimia vaalilautakunnassa. Iso muutos olisi myös, että seurakuntatoimiston ei  enää tarvitse olla äänestyspaikkana.

Seuraavat vaalit ovat ensi syksynä.

Nelivuotiskertomus luotaa tulevaisuuteen

Edellisessä nelivuotiskertomuksessa painottuivat laskevat käyrät, joita keskustelussa surkuteltiin. Nyt käsillä oleva kertomus katsoo tulevaisuuteen ja keskustellaan, mitä tehdään lähivuosina.

Tulevaisuusvaliokunnan mietinnössä painotetaan kolmea asiaa: kristillisen uskon välittämistä meidän lapsillemme ja tuleville polville, yhteiskunnan sirpaloituminen ja kirkko yhteiskunnallisessa keskustelussa.

Ministeri puhui lukutaidon puolesta

Perinteiseen tapaan opetusministeri (=kirkollisten asioiden ministeri) Sanni Grahn-Laasonen toi kokousviikon tiistaina valtiovallan tervehdyksen ja tarjosi kakkukahvit.

Ministeri palasi vielä reformaation merkitykseen ja korosti kirkon merkitystä lukutaidon leviämiseen. Lukutaidon puolesta on jälleen nyt tehtävä työtä. Ministeri esimerkiksi kehotti  vanhempia lukemaan lapsille iltasatua, joka on tärkeätä mielikuvituksen kehittymisen ja lukuharrastuksen syttymisen kannalta.

Kirkossa on viime vuosina puhuttu iltarukouksen puolesta. Se on hyvä eväs elämän varrelle.

Viikko on puolessa.

Avioliittokeskustelu jatkuu vielä ja talousvaliokunnan mietintöä kirkon ensi vuoden budjetista odotetaan.