Ihmettelen sukupuoliasioiden tärkeyttä nimenomaan kirkollisissa piireissä kuten täällä kirkolliskokouksessa. Ne ponnahtava esille milloin missäkin yhteydessä. Toki kyse on myös erilaisista raamatuntulkinnoista, mutta silti? Miksei samaa intohimoa tunneta vaikkapa lasten kärsimyksiä tai muita maailman isoja onngelmia kohtaan? Toki nekin painavat monien kristittyjen mieltä, onhan nimenomaan lähimmäisenrakkaus kristinuskon ydintä.

Kirkolliskokouksessa oli iltapäivällä kyselytunti, josta ensimmäinen puolisko kului sen selvittämiseen, miksi yli 40-vuotisen historian omaavat oppikeskustelut Suomen ev.lut. kirkon ja Venäjän ortodoksisen kirkon välillä stoppasivat viime kesänä.

Arkkipiispan selvitys oli kiinnostava. Se ei ole ollut aikaisemmin julkisuudessa näin yksityiskohtaisesti. Keskeytyksen syy ei ollut Ukraninan kriisi vaan kirkkojen erilaiset näkemykset sukupuoli-identiteetistä eli lyhyesti sanottuna homoudesta. Venäjä on siinä samassa tilanteessa kuin Suomi 40–50 vuotta sitten.

Venäjän on mahdotonta keskustella Suomen kirkon kanssa, koska täällä on hyväksytty rukous parisuhteensa rekisteröineiden kanssa.

Sukupuoli oli tärkeä tekijä myös lähetysmäärärahojen jakokiistassa. Siinäkin on varsinaisesti kyse naispappeudesta sekä sukupuolivähemmistöistä, vaikka varsinainen kiista koskee juuri nyt sitä, kuinka sitovia on kirkolliskokouksen valiokunnan mietinnön perustelut.

****

Todella merkittävä päätös on lähteä perusteellisesti uudistamaan kirkon keskushallintoa, josta halutaan keveänpää ja joustavanpaa. Sitä varten perustetaan komitea, johon kootaan nyt hyviä kandidaatteja. Nimitys tehdään kirkolliskokouksen kevätistunnossa.

Komitealla tuhannen taalan paikka: uudistaa koko kirkon organisaatio lähtemällä liikkeelle puhtaalta pöydältä. Supistaminen on tietysti yksi tavoite. Mikä on tärkeätä, mikä vain vuosien mittaan kertynyttä höttöä, josta on luovuttava.

Komiteaan toivotaan toisaalta ulkopuolelta katsovia, toisaalta kirkkoa tuntevista henkilöitä, jotka eivät kuitenkaan olisi tässä mukana omassa asiassaan.

Toivon, että kirkon hallintoa ei ajateltaisi vain tehokkuuden tai vain pappeuden näkökulmasta, vaan seurakuntalaisten asema säilyisi tärkeänä, mieluummin vahvistuisi. Demokratia ei aina ole nopein tapa hallita, mutta minusta se on kuitenkin ainoa mahdollisuus.

Evästyksen antajista Pirjo Ala-Kapee varoitti lainaamasta katolisen kirkon hierarkkista mallia ja Heikki Hiilamo selvitti, miksi soteuudistus on suurissa vaikeuksissa. Sote on epäilemättä tämän ajan suurin organisointitehtävä Suomessa, joten jos mahdollista, sen virheitä pitää välttää.

Vieraskielisen työn järjestelyjen kehittäminen oli sekin yksi päivän eteenpäin nytkähtäneistä asioista. Kulttuurienvälisyys on sukupuoliasioiden ohella toinen pinnalla oleva asia.

****

Minulle yksi viikon isoista jutuista oli aamuhartauden pitäminen tänään kirkolliskokoukselle. Espoon hiippakunnan edustajat ovat tällä viikolla vastuuvuorossa ja tehtäviä on jaettu myös maallikkoedustajille.

Aiheenani oli pyhäinpäivä, jota käsittelin henkilökohtaisten kokemusten kautta sanoin ja valokuvin. Kerroin omien vanhempieni viimeisistä ajoista. Sama asia koskettaa monia muitakin. Totesin, että ”tällä valoa kohti vievällä elämän matkalla tarvitsemme toisiamme. Tiellämme on aina myös kuoppia ja sirpaleita, koskia ja pyörteitä. Niiden jakaminen toinen toisensa kanssa kasvattaa yhteyttä ja tuottaa iloa. Hautausmaiden ja kirkkojen muistokyntteliköt kertovat väkevää viestiä sieltä, missä aurinko paistaa, myös ihmisten sydämissä.”