Viestintä herätti vilkkaan keskustelun
Kyselytunnilla käsiteltiin keskiviikkona monia asioita. Virkatodistuksien antamisen viivästyminen on herättänyt varsinkin pääkaupunkiseudulla huolta ja toiveen kirkkohallituksen ja aluerekisterien yhteisistä ponnisteluista ruuhkan selvittämiseksi. Tätä käsiteltiin myös kyselytunnilla.
****
Vilkkain keskustelu syntyi kirkon viestinnästä ja seurakuntavaalien valtakunnallisesta kampanjoinnista. Keskustelu alkoi edustaja Päivi Linnoisen kysymyksestä koskien kirkon viestinnän resursseja ja ensi vuoden seurakuntavaalien viestintää. Kirkon vt. viestintäjohtaja Eeva-Kaisa Heikura vastasi kysymyksiin.
Keskustelun taustalla oli edustajien Timo Kaunisto ja Arto Antturi esittämä epäily, että kirkon viestinnässä on liikaa työntekijöitä ja vaatimus, että ensi vuoden seurakuntavaaleissa ei tarvittaisi lainkaan valtakunnallista kirkon järjestämää kampanjointia.
Heikura kertoi ensin kirkon viestinnän resursseista ja tehtävistä, jotka ovat paljon laajemmat kuin esimerkiksi yrityksillä. Hengellisten ohjelmien tuottaminen ja verkkopalvelujen ylläpito sekä julkiseen keskusteluun osallistuminen ovat kirkon viestinnän työkenttää. Lisäksi koulutetaan, tuetaan, julkaistaan ja päivystetään, ynnää muuta.
Kriitikoita varmaan rauhoitti, että kirkon valtakunnalliseen vaalikampanjointiin käytetään aikaisempaa vähemmän rahaa. Vaalikirjeet, vaalikone, tulospalvelu ja paljon muuta vaalitukea kuitenkin toteutunevat myös ensi vuonna. Seurakunnat saavat tukea entiseen tapaan, vain valtakunnallista mainontaa on vähemmän.
Vaaleja on valmisteltu yhteistyössä seurakuntien ammattilaisten kanssa. ”Viestintä toteuttaa kirkon strategisia tavoitteita yhdessä seurakuntien kanssa”, korosti Heikura.
****
Olen tehnyt pitkään töitä seurakunnan viestinnässä, joten haluan myös kommentoida tämän päivän keskustelua.
Kirkolliskokouksessa on miltei perinteisesti kritisoitu kirkon viestintää. Sitä ovat muutamat kriitikot pitäneet liian räväkkänä ja on toivottu vähemmän huomiota herättävää viestintää (sic!). Tai sitä ei ole pidetty tarpeeksi hengellisenä.
Viestintäkritiikin esittäjät ovat olleet pieni vähemmistö edustajista, mutta keskustelua on aiheesta aina syntynyt. Enemmistö on kuitenkin puolustanut viestintäosaston työtä.
Kkirkon viestinnän on herätettävä huomiota, jotta tavoitetaan ihmiset. Se ei tavoittele niinkään kirkon sisäpiiriä kuin suurta yleisöä ja jäsenten enemmistöä. Viestinnällä on oltava myös vastaanottajia! Kirkon viestintä tuottaa mm. Ylen hartausohjelmat, mutta operoi myös paljon maallisilla markkinoilla.
Viestinnän sisällön luomisessa on luotettava ammattilaisiin. Luottamushenkilöt antavat resurssit, mutta heidän ei pitäisi puuttua viestinnän toteuttamiseen. Toki aina voi antaa palautetta jälkeen päin.
****
Kenelle vaaliviestintä pitäisi kohdistaa? Kaikille kohdistaminen ei mene kenellekään perille. Kohdistamisesta keskustelemiseen täysistunto oli ehkä väärä foorumi, vaikka paikalla oli 109 kokemusasiantuntijaa.
Minusta on tärkeätä ja järkevää, että kampanja-aineistoa, ideointia ja palveluja tuotetaan kirkossa yhdessä, mutta sen sisältö jätetään asiantuntijoiden tehtäväksi, tietysti yleisten reunaehtojen mukaan.
Viestinnän suunnittelu edellyttää ammattitaitoa, kokemusta ja luovuutta, jota ei seurakunnissa välttämättä ole tarpeeksi, eikä sellaiseen ole aikaa. Yhdessä tekemällä myös säästetään kustannuksia.
Seurakunnat käyttävät noita aineistoja sitten hyväkseen paikallisesti.
Kirkon ja seurakuntien vaaliviestinnän tavoitteena on kutsua seurakuntalaisia ensin ehdokkaiksi ja sitten äänestämään. Se vaatii herättelyä, mutta eihän siinä tietenkään ohjata äänestämistä mihinkään suuntaan. Se on ehdokkaiden ja valitsijayhdistysten tehtävä.
Pelätäänkö äänestysprosenttien nousua vilkkaan vaaliviestinnän ansiosta, jolloin vaalien tulos voi olla millainen vain, jos ”väärät” äänioikeutetut heräävät äänestämään?
