Kirkolliskokoukseen valitaan uudet edustajat 13. helmikuuta. Äänioikeutettuja ovat maallikkoedustajien vaalissa seurakuntien luottamushenkilöt, pappien vaalissa hiippakuntien papit.

Seurakuntalaiset saavat osallistua välillisesti eli he äänestivät vuonna 2022 marraskuussa seurakuntiinsa uudet luottamushenkilöt, jotka nyt äänestävät uudet edustajat kirkolliskokoukseen.

Äänioikeutettujen on päätettävä, millä perusteella antavat äänensä. Painottaako kokemusta, hyvää tyyppiä vai ehdokkaan tavoitteita ja hänen listansa ohjelmaa?
Perinteisesti käytettyjä kriteereitä ovat olleet mm. ehdokkaan asuinpaikka, kokemus, tuttuus tai jopa puoluekanta. Ne eivät kuitenkaan ole kovin oleellisia kriteereitä, varsinkaan jos haluaa uudistaa kirkkoa tai näkee kirkon toiminnassa kehitettävää.
Vielä 2000-luvun alussa oli tapana, ainakin meidän rovastikunnassa, että seurakun nat vuorottelivat, kenen ehdokasta äänestettiin. Näin saatiin vuorollaan eri seurakunnista edustaja kirkolliskokoukseen. Vuoro osui samalle seurakunnalle esim. 12 tai 16 vuoden välein. Silloin ei kysytty, mitä asioita edustaja ajaa valituksi tullessaan ajaisi.

****

Kokemus voi olla eduksi, mutta se voi olla myös muutoksen este. Kumpaa se on, riippuu ehdokkaan ohjelmasta ja tavoitteista.
Joskus samalla ehdokaslistalla voi olla hyvin eri tavoin ajattelevia ehdokkaita. Mille suuntaukselle ääni silloin menee?
Puoluekanta esimerkiksi ei kerro mitään ehdokkaiden kirkollisesta ajattelusta. Saman puolueen edustajat voivat kirkon asioissa olla täysin eri mieltä.
Nykyään yhä useampi valitsijayhdistys on etukäteen julkaissut ohjelmansa, jonka mukaan lupaavat ehdokkaidensa valituksi tullessaan toimivan.
Minusta se on hyvä kehitys: äänestäjä voi valita, mihin suuntaan haluaa kirkkoa johdettavan. Se tietysti edellyttää, että ohjelmassa otetaan kantaa muutenkin kuin vain, että ”toimimme kirkon parhaaksi”. Äänestäjältä edellytetään myös kyky lukea rivien välejä ja sanojen taakse.
Ihannevalinta on ehdokas, jolla on kykyä ja osaamista, mutta myös sellainen ohjelma, jota haluan kannattaa. Ja hänen listansa ehdokkaat ovat kaikki saman ohjelman takana.

****

Keskustelua käydään siitä, miten lisätä seurakuntalaisten tietämystä kirkolliskokouksen ja hiippakuntien työstä ja onko se ylipäätään tarpeen. Vähän samaa keskustelua käydään ylipäätään kirkon ja seurakuntien demokratiasta. Onko se tarpeen?
Yksi näkemys on, ettei seurakuntalaisen tarvitsekaan tietää tai osallistua, koska hallinto ei ole kirkon varsinaista toimintaa, eikä ylipäätään tärkeätä. Riittää kun kiinnostuneet ja "sopivat", jotkut muut henkilöt hallintoa hoitavat.
Minä olen toista mieltä: kyse on vuorovaikutuksesta. Päättäjien tulisi edustaa laajasti seurakuntalaisia, jotta heidän tarpeensa ja näkemyksensä tulisivat päättäjien tietoon ja toiminta osattaisiin järjestää sen mukaisesti. Kyse on myös yhteisöllisyydestä. Vaalit mittaavat yhteisön toimivuuden.
Pelkään, että nyt kirkossa ja seurakunnissa ei aina tiedetä jäsenten syvien rivien tahtoa ja ajatusmaailmaa. Käytetään eri sanojakin. Jäsendemokratiaa on vahvistettava!