Yksi aihe: millä nimellä kirkkoa pitäisi kutsua?
Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kirkolliskokous kokoontuu ensi viikolla vuoden ensimmäiseen kokoukseensa. Jo toisen kerran tavallisesti toukokuussa pidettävä istuntoviikko siirrettiin elokuulle.
Aivan laiskana kirkolliskokousedustajat avustajineen eivät ole marraskuusta lähtien olleet, vaan valiokunnat ovat kokoontuneet ja valmistelleet mietintöjä täysistuntoviikkoa varten. Asiat ovat kyllä edenneet ehkäpä aivan normaalia vauhtia. Siis ei juosten, mutta rauhallisesti kävellen.
****
Käytin alussa sanaparia evankelis-luterilainen, koska se nousee jälleen kerran viikon aikana keskusteluun edustaja-aloitteen johdosta.
Aloitteessa esitetään sosiaalisessa mediassa ja nettisivuilla käytetyn Kirkko Suomessa -brändin muuttamista ”ekumeenisesti ja informatiivisesti asianmukaiseen” muotoon. Perusteena on, että Suomessa on muitakin kirkkokuntia kuin tämä meidän ev.lut., ja että emme voi edustaa niitä kaikkia tai on jopa väärin omia kirkko-sana yksin. Eli tunnuksessa pitäisi olla vähintään lyhenteenä tuo evankelis-luterilainen.
Toisaalta brändien tunnuksen pitäisi olla lyhyt ja iskevä sekä vielä ymmärrettäväkin. Kuinka moni suomalainen tai edes kirkon jäsen ymmärtää tuon evankelis-luterilaisen sisällön? Kirkko tunnetaan ja se tiedetään, että luterilaisia ollaan, mutta mitä sanapari ev.lut. tarkoittaa?
Kirjoitusasusta on ennenkin keskusteltu aiheena, yhdysviivalla vai ei? Kielitoimiston mielestä ilman viivaa olisi oikeammin, mutta on myöntynyt myös viivan käyttämiseen. Kirkon mukaan sen nimi tarkoittaa "luterilaisella tavalla evankelisten ryhmää Suomessa" (Kotus/ Kotimaisten kielten keskus).
Sama haaste koskee myös paikallisia nimityksiä: Kirkko Helsingissä, Kirkko Tampereella jne. Kun olin töissä Lahden seurakuntayhtymässä, käytiin keskustelua voiko puhua Lahden seurakunnista vai pitääkö sanoa virallisesti organisaation nimellä Lahden seurakuntayhtymä, jonka sisältöä sitäkään eivät seurakuntalaiset ymmärrä.
Nykyään sielläkin kuulemma jo saa käyttää seurakunnat -muotoa.
****
Viikko alkaa maanantaina valiokuntien kokoontumisilla. Tiistaina pidetään avajaismessu Maarian kirkossa ja avajaisistunto Turun kristillisellä opistolla. Sen jälkeen tavan mukaan jatketaan perjantaihin asti täysistuntojen ja valiokuntatyön vuorotellessa aamusta iltaan.
Tiistaina kokouspaikalla käväisee uusi kirkkoministeri Antti Kurvinen. Hän on minun kk-urallani viides kirkkoministeri, jos oikein muistan. Heitä on ollut n. 1.25 per nelivuotiskausi. Valtioneuvosto tarjoaa perinteisesti hyvät kahvit.
****
Asialistalla on kirkon viime vuoden tilinpäätös ja toimintakertomukset. Myös marraskuussa aloitettua nelivuotiskertomuksen käsittelyä jatketaan.
Nämä aiheet tarjoavat mahdollisuuden keskusteluun melkein mistä vain. Tosin puhemiehistö jälleen kannustaa lyhentämään puheita. ”Siinä on taas sananvapaus uhattuna”, kuulen jo sanottavan. Tosin se, mikä siinä hävitään, voitetaan asioiden järkevässä käsittelyssä.
Mieleen on jäänyt erään kokeneen puheenjohtajan toteamus, että ellei viidessä minuutissa kykene asiaansa esittämään, ei sitä pysty pidemmässäkään ajassa tekemään.
Viikon aikana käsitellään tukku aloitteita, joko lähetekeskusteluna tai varsinaisena käsittelynä valiokuntien mietintöjen pohjalta. Aloitteiden pohjalta listalle nousevat mm. avioliittoasia jälleen kerran, ympäristövaikutukset, kummit, yhdenvertaisuussuunnitelma, rukouselämän vahvistaminen ja strategian käsittely kirkossa. Kirkkolain uudistaminen on valiokuntien käsittelyssä, eikä se nyt tule täysistuntoon?
Kun isoja asioita ei oikein kyetä ratkomaan, käsitellään pieniä asioita. Monissa kirkon asioissa on kysymys siitä, miten Raamattua pitäisi tulkita. Kun siitä ei päästä yksimielisyyteen, ollaan siitä seuraavistakin asioista eri mieltä. Sen kanssa meidän on edettävä.
Toivottavasti kirkko kuitenkin hyötyy viikosta ja jäsenetkin saavat siitä jotain.
Ps. Kerron tällä palstalla päivittäin jotain vaikutelmia.