Valiokunnan puheenjohtaja Katri Korolainen esitteli tulevaisuusvaliokunnan mietinnön kirkon tulevaisuusselonteosta Siunauksen signaalit - Hän kertoi sen tekemisestä, mihin oli käytetty paljon aikaa ja vaivaa. Valiokunta teki laajan valmistelutyön, johon kuului mm. ”kirkon laajin kuulemistilaisuus nuorten kokoontumisessa Tampereella”.
Kyse on tämän kokousviikon tärkeimmästä asiasta, jonka olisi olettanut herättävän paljon kiinnostusta ja keskustelua. Yhtään puheenvuoroa ei kuitenkaan käytetty. Minäkin havahduin siihen, että keskustelua ei synny, vasta kun asia oli loppuun käsitelty. Olisin halunnut kiittää valiokuntaa ja korostaa asian tärkeyttä.
Toivottavasti keskustelun vähäisyys johtui siitä, että kaikki ymmärsivät ilman muuta mietinnön merkittävyyden, eikä siitä, että se ohitettiin kuin kuuluisa vertaus veden valumisesta hanhen selästä.
Puheenvuorojen määrä tosin riippuu harvoin kirkollisissa keskusteluissa aiheen tärkeydestä.
Muutamia kohta valiokunnan mietinnön esityksistä:
- rohkaista seurakuntia ja hiippakuntia hyödyntämään signaalihuonemetodia toimintansa kehittämisessä,
- pyytää piispainkokousta jatkamaan tulevaisuusselonteon nostamien asioiden pohjalta teologista työskentelyä siitä, mitä nykyajan spiritualiteetti on ja voisi tulevaisuudessa olla,
- pyytää kirkkohallitusta ottamaan huomioon päätöksenteossaan nuorten ja nuorten aikuisten näkökulmaa nykyistä aktiivisemmin ja systemaattisemmin,
- pyytää kirkkohallitusta valmistelemaan strategiatyön yhteydessä konkreettisia työkaluja moniäänisen ja polarisaation paineessa elävän kirkon arkeen.
****
Kuka johtaa puhetta seurakuntaneuvoston tai kirkkoneuvoston kokouksessa? Tätä koskevasta aloitteesta käydyssä lähetekeskustelussa mielipiteet jakaantuivat.
Nythän puhetta johtaa pääsääntöisesti kirkkoherra viran puolesta. Niin sovittaessa, voi kokouksia johtaa myös varapuheenjohtajaksi valittu neuvoston jäsen. Näin on joissakin seurakunnissa menetelty. Täällä kuultujen ”kokemusasiantuntijoiden” mukaan kokemukset ovat olleet hyviä.
Miksi se haluttaisiin muuttaa? Tärkein syys on periaatteellinen: halutaan siirtää painoa maallikoille ja seurakuntalaisten edustajille. Toinen syy on vallan jakaminen, kun kirkkoherra johtaa asioiden valmistelua, esittelee asiat, johtaa päätöksen tekemistä ja johtaa vielä päätösten toimeenpanoakin, tätä pidetään sekä periaatteellisesti että käytännöllisesti liian isona pakettina. Kirkkoherralle kertyy siinä paljon valtaa ja tehtäviä.
Miksi khran pitäisi edelleen toimia puheenjohtajana? Pääperusteena on teologia. Kirkkoherra johtaa seurakunnan hengellistä elämää, jonka vuoksi pidetään tärkeänä, että hänellä on siihen tarpeeksi valtaa. Toinen niin ikään hengellinen perustelu on pappis- ja maallikkovallan nivoutuminen synodaalisesti yhteen. Toisaalta khra säilyisi muutoksen jälkeenkin kirkkoneuvoston jäsenenä.
Yhtenä kysymyksenä esitettiin tilanne, jossa neuvoston äänet menevät tasan, kuka silloin ratkaisee? Muutoksen vastustaja näki, että ratkaisijan täytyisi olla kirkkoherra.
Jälleen vähän historiaa. Vielä ainakin 1950-luvulla kaikki seurakunnan papit, ehkä kanttoritkin kuuluivat kirkkoneuvostoon. Aikoinaan kirkkoherra on johtanut puhetta myös kirkkovaltuustossa, mutta se tehtävä siirtyi maallikolle (voi hän olla pappikin, jos on valtuustoon vaaleilla valittu jäsen) jo 1970-luvulla.
Virta on vienyt maallikkojen aseman vahvistumiseen askel askeleelta.
Piispa Seppo Häkkinen (hän on jäämässä eläkkeelle ja oli viimeistä kertaa kk:ssa) sanoi tämän olevan teologinen kysymys. Khra on seurakunnan hengellinen johtaja ja silloin hänen on oltava neuvoston pj. Hän kannatti maallikoiden aseman vahvistamista, mutta piti keinoa vääränä.
Maallikkoedustaja Tarja Välimäki kertoi olleensa kolme kautta neuvoston pj ja piti kokemusta hyvänä. ”Lisää maallikoiden arvostusta.” Pappisedustaja ja kirkkoherra Jari Kemppainen ehdotti, että seurakunta saisi itse päättää.
Kun kymmenen vuotta sitten valmisteltiin suurta seurakuntarakenneuudistusta, myös kysymys neuvoston puheenjohtajasta oli esillä. Silloin muutos torjuttiin edellä mainituilla perusteluilla.
