Ensimmäinen päivä: ma 5.5. klo 17.30
Istuntoviikko alkoi perinteiseen tapaan messulla Maarian kirkossa. Tällä kertaa saarnavuoroissa oli kenttäpiispa Pekka Särkiö. Hän puolusti uskonnon asemaa koulussa ja puolustusvoimissa. ”Usko on yksityisasia, mutta uskonto myös yhteiskunnallinen ilmiö.” Meillä on oikeus uskontoon.
”Kuuluuko Paimenen ääni tänään”, kehotti Särkiö miettimään.
Särkiö sanoi myös, että ”joka rakastaa Jumalaa, ei voi olla välinpitämätön lähimmäisiä kohtaan”.
Ruotsin arkkipiispa Anders Wejryd piti avajaisistunnossa puheen, jossa hän painotti kirkon merkitystä yhteiskuntamme demokratialle.
Hän kehotti pohtimaan, mitä rakkauden kaksoiskäsky tänään tarkoittaa. Olivat siis Särkiö ja Wejryd samoilla linjoilla painottaessaan lähimmäisen rakkauden merkitystä kirkossa ja kristinuskossa.
Päivällä oli pari täysistuntoa ja nyt odottelen kolmannen alkua klo 18. Lähetekeskusteluja. Kansliapäällikkö Jukka Keskitalo esitteli kirkon viime vuoden toimintakertomusta. Vuonna 2013 uskontoa oli paljon keskustelussa ja kirkko siinä mukana. Oli medianäkyvyyttä ja kannan ottoa mm kouluasioissa, arkipyhiin ja varhaiskasvatukseen. Kirkko on tärkeä, sen osoittaa jatkuvat keskustelut uskonto keskiössä.
”Yksilöllisyys ja yhteisöllisyys ovat jännitteessä”, totesi piispa Seppo Häkkinen. Ihmiset kaipaavat molempia.
Kiinnostava uutinen: Seinäjoen srk ottaa kirkon yhteisen verkkopohjan käyttöön ensimmäisenä aivan näinä päivinä. Ei niin kiva uutinen: taloudellisista syistä kirkkohallitus jää vuoden lopulla pois Kotimaa24:stä. Toivottavasti palvelu jatkuu joidenkin toimesta, esim. jos uusia seurakuntia voisi tulla mukaan?
Hallinto- ja lakivaliokunnat ryhtyivät käsittelemään seurakuntalakiesitystä kuulemalla asiantuntijoita, mikä jatkuu huomenna.
Nyt vielä täysistuntoa ehkä pari tuntia. Sitten majoitukseen, joka minulla on tällä kertaa luostarissa Turun keskustassa. Mielenkiintoinen kokemus sekin.