Kirkolliskokous on seuraavan kerran koolla 5. - 8.5.2015.
Espoon hiippakunnan kirkolliskokousedustajat ovat tämän vuonna 2012 alkaneen toimikauden aikana tavanneet aina ennen istuntoviikkoa seurakuntalaisia eri puolilla hiippakuntaa. Tällä kertaa oli vuorossa Nurmijärven Klaukkala. Paikkana oli Klaukkalan kymmenvuotias kirkko. Vajaa 30 hengen joukossa oli edustajia eri puolilta hiippakuntaa, toki suurin osa Nurmijärveltä.
Ensin me edustajat kerroimme ajankohtaisista asioista kuten seurakuntarakenneuudistuksesta, uudesta diakoniavirasta, kirkon taloudesta ja virsikirjan lisävihkohankkeesta. Seurakuntalaiset kysyivät ja kommentoivat. Välissä laulettiin näytteitä lisävihkoehdotuksesta kanttorin säestäessä uruilla tai pianolla. Vahvasta veisuusta voi päätellä, että hyviä ovat, virsiehdotukset.
Seurakuntalaisille nämä tilaisuudet antavat tietoa päätettävänä olevista asioista ja me edustajat saamme tervetullutta jäsenpalautetta. Näin pääsemme keskustelun kautta mukavasti sisään tulevan istuntoviikon asioihin. Seurakuntalaisten kysymykset ja kommentit saattavat nostaa esiin näkökulmia, joita emme ehkä ole tulleet ajatelleeksi. Ei pidä myöskään vähätellä tilaisuuden aloittaneen kahvihetken merkitystä, sen verran vilkas puheensorina siinä kävi.
Tapaamisten tarkoitus toteutuu, kun syntyy kirkolliskokousedustajien ja seurakuntalaisten vuoropuhelua, ja kun tietoisuus hiippakunnasta, kirkosta ja kirkon asioista lisääntyy.
Mitä itse asioihin tulee, niin vilkkain keskustelu syntyi seurakuntarakenneuudistuksesta. Puheenvuoroissa kysyttiin, mitä siinä tapahtuu ja mitä sillä tavoitellaan. Monissa puheenvuoroissa vierastettiin, että seurakuntien on pakko liittyä seurakuntayhtymiin. ”Eikö voitaisi vain lisätä vapaaehtoisesti yhteistyötä?” "Mikä kiire tässä on, eikö voisi odottaa vielä?"
Muutos herättää usein myös pelkoa. Se on ymmärrettävää. Muutoksesta seuraavaa ei vielä tunneta siten kuin nykyhetki tiedetään. Ei ole helppoa katsoa 15–20 vuoden päähän. Asioita arvioidaan nykyhetken mukaan.
Kaiken maailman muutos on nykyään niin nopeaa, että ihmisten on vaikea pysyä siinä mukana. Ajatellaan, - taidetaan rukoillakin - että "kunpa mikään ei muuttuisi". Valitettavasti se toive ei taida toteutua. Maailma muuttuu ja meidän on siihen sopeuduttava, miten parhaiten taidamme. Voisimmeko ajatella, että muutos on myös mahdollisuus? Voimme elää elämäämme muutoksienkin keskellä rohkeasti ja luottavaisesti.
Vanha totuus on, että päätökset tehdään tunteella, mutta niitä perustellaan järjellä.
Mukana olleet kirkolliskokousedustajat tuntuivat olevan seurakuntarakenneuudistuksen kannalla, minä myös. Uusi diakoniavirka sai kannatusta myös yleisön joukossa, kanttori oli tosin kahden vaiheilla. Kollegoiltakin oli tullut kahta mieltä.
Kirkon ja seurakuntien valtiolta saama apu muuttuu yhteisöveron tuotosta budjettiavustukseksi, joka jaetaan seurakunnille niiden paikkakuntien asukasluvun suhteessa. Toiset voittavat, toiset häviävät nykytapaan verrattuna.