2.5.2022
On vanha sanonta, että ”kirkolla on aikaa”. Se on samalla kertaa sekä tosi että epätosi hokema.
Jälleen kerran viritellään kirkkoa ja seurakuntia koskevaa hallintouudistusta. Yksi tuore juonne siitä alkoi vuonna 2014, mutta sen juuria löytyy jo vuoden 1869 Schaumanin kirkkolain ajoista lähtien.
Vuoden 2014 jälkeen on käsitelty hallintoa (+ talouden ja toiminnan järjestelyjäja sekä kirkon rakenteita) lukuisten aloitteiden perusteella. Yleensä ne ovat kaatuneet. Yksi syy kaatumiseen on ollut, että on yritetty liian suurta uudistusta yhdellä kertaa.
Ei ole muistettu sitä vanhaa totuutta, että ”elefanttikin syödään pala kerrallaan”.
Nyt hallinto- ja rakenneuudistusta viritellään kolmen kirkolliskokouksen valiokunnan (hallinto-, talous- ja tulevaisuusvaliokunnat) yhteisellä hankkeella, joka on sikäli puolivirallinen, että se ei heti tarkoita vielä mitään konkreettista. Asialistalla ei vielä ole aloitetta tai päätösesitystä. Askelmerkkejä kuitenkin jo laitettiin tänään valiokuntien yhteiskokouksessa paikoilleen.
Se on vähän kuin aivoriihi, jossa yritetään löytää ideoita, jotka voisivat saada laajan kannatuksen, ja joilla olisi läpimenomahdollisuus kirkolliskokouksen täysistunnossa.
Se ei ole aivan helppoa mm. ¾ määräenemmistövaatimuksen vuoksi. Tuskin eduskuntakaan olisi kyennyt sosiaali- ja terveysuudistusta tekemään, jos siellä olisi sama määräenemmistövaatimus.
Miksi nyt? Tulevaisuusvaliokunta on perustellut uudistuksen välttämättömyyttä sillä, että ”toimintaympäristö on jo muuttunut, joten kirkonkin pitää muuttua”. Erityisesti ajatellaan nuoria. Kirkko uhkaa jäädä todellisuuden nopean muutoksen jalkoihin.
Tauti tunnistetaan eli tiedetään, että jotain on tehtävä, mutta ei vielä ei ole löydetty lääkettä.
Toimintatapojen pitää muuttua sellaisiksi, että saavutetaan tämän ajan ihmiset sekä vastataan heidän tarpeisiinsa ja kysymyksiinsä. Se ei tarkoita kristinuskon ytimestä luopumista, vaan sen sanoittamista ja tulkitsemista nykyaikana ymmärrettävällä tavalla.
Todellisuuden nopeasta muutoksesta kertoo jo pelkästään tämä kevät. Olemme henkisesti ja aineellisesti eri tilanteessa kuin vuoden 2022 alussa.
Yksi tavoite on, että kaikissa Suomen ev.lut. seurakunnissa turvattaisiin toimintamahdollisuudet tulevina vuosina ja vuosikymmeninä.
Moni toivoo, että kunpa mikään ei muuttuisi. Niinpä.
