Tapio Tähtinen Keravalta piti tiistain aamuhartauden. Hän puhui ja näytti koskettavan kuvan asunnottomuudesta. ”Millainen lähimmäinen itse olen”, siinä kysymys itse kullekin. Kuljenko ohi, käännänkö pääni?

Muutoin hallintovaliokunnassa käsiteltiin kirkkohallituksen ohjesääntömuutosesitystä ja kuunneltiin asiantuntijoita.

Tiistai-iltapäivä aloitettiin tulevaisuusselonteon ”Kirkkona monikulttuurisessa yhteiskunnassa” lähetekeskustelulla.

Siinä etsitään vastausta kysymykseen, minkälainen on yhteisöllinen, vieraanvarainen, kutsuva ja ulospäin suuntautuva kirkko? Minkälainen on kirkko, joka ei tuijota laskevia käyriä vaan näkee ympärillään mahdollisuuksia. Siinä todetaan mm. että yhteisöön on vaikea liittyä, jos sen kulttuuriset ja kielelliset mallit ovat vieraita.

Asiakirja on tarkoitettu työkaluksi seurakuntiin, mihin se on oiva väline. Kirjasessa on analysoitu kehityskulkuja, joihin suomalaisessa yhteiskunnassa ollaan menossa, ja mitä se kirkolta edellyttää. Jalkatyö tehdään seurakunnissa, joten siitä vain kirjanen käyttöön. Sitä on mukava lukea ja se herättää paljon ajatuksia käytäntöön laitettavaksi.

Monikulttuurisen sijaan halutaan puhua kulttuurienvälisyydestä. Se ei tarkoita vain maahanmuuton seurausta, sillä suomalaisetkin muodostavat nykyään monia alakulttuureja.

Selonteosta sanottiin muun muassa: ”Innostava, yhteisen muutoksen tulkki.” ”Kulttuurienvälisyys ja kyky rajojen ylittämiseen kuuluvat kirkon olemuksen ytimeen.” Selvitys lähetettiin tulevaisuusvaliokuntaan jatkokehittelyä varten.

Iltapäiväkakkukahvit tarjosi jo perinteiseen tapaan valtiovalta, jonka tervehdyksen esitti sisäministeri Päivi Räsänen. Hän kiitti kirkkoa perheneuvontatyöstä ja käsitteli puheessa tällä monia asioita perheväkivallasta ebolaan, lähetystyöstä seurakuntarakenneuudistukseen.

Toisesta maailmasta

Vähän kuin toisesta maailmasta oli maanantaina esitelty ekumeeninen julkaisu ”Kirkko: yhteistä näkyä kohti”.  Siinä etsitään yhteistä näkyä kaikkien kristillisten kirkkojen kesken. Tehtävä ei ole helppo. Kirjasessa sanotaan, että ”kasvamme yhdessä apostolisessa uskossa, sakramentaalisessa elämässä ja kirkon virassa…”

Tuntuu kuin nämä kaksi teosta kertoisivat eri kirkoista. Niin kaukana ovat niissä esitetyt tavoitteet, teologiset pohdinnat ja ennen muuta niiden kieli. Pelkään, että yhteinen näky ei tuon jälkimmäisen kirjan perusteella avaudu kuin kaikkein vihkiytyneimmille teologeille, jotka vaikuttivat suorastaan innostuneilta sen äärellä. Maallikkona jäin siitä paitsi, mutta on kai hyvä, että joku pohtii noin syvällisiä.