Tiistai-aamupäivän runsaimman keskustelun aiheeksi nousi aloite henkilöseurakuntien sallimisesta. Nykyiset seurakunnat ovat alueellisia eli parokiaalisia. Se tarkoittaa, että tietyn kunnan asukkaat voivat kuulua vain oman paikkakuntansa seurakuntaan. Ei voi liittyä naapuriseurakuntaan, vaikka senn toiminta miellyttäisi enemmän. Toki messuissa ja tilaisuuksissa voi käydä missä vaan.
Henkilöseurakuntia on käsitelty useita kertoja kirkolliskokouksessa ja aina on tulos ollut kielteinen. Niin kävi tälläkin kertaa. Hallintovaliokunta esitti aloitteen jättämistä raukeamaan ja täysistunto oli samaa mieltä.
Keskustelun se kuitenkin kirvoitti. Aloitteen taustalla nk. perinteisen virkakäsityksen omaavien toive voida järjestää messuja, joita eivät toimittaisi naispapit. Naispappeus siis hiertää edelleen. Kyse on erilaisista tavoista tulkita Raamattua.
Ehkä joitakin muitakin käytäntöjä toivottaisiin säilytettävän. Kysyttiin, kenelle on tilaa meidän kirkossamme? Samaa kysymystä on tehty sekä naispappeuden vastustajien että toisaalta ”väärän” sukupuoli-identiteetin perusteella.
Valiokunta toivoi, että tulevaisuudessa voitaisiin löytää ratkaisu tähän toiveeseen esim. erilaisten jumalanpalvelusyhteisöjen muodossa. Valiokunnan puheenjohtaja Tapio Luoman mielestä tilaa määritellään jatkuvasti kirkon eri portailla. Tila tulisi määritellä keskuksesta eli kirkon opin ytimestä käsin, ei reunoilta. Vastakommentti oli, että myös reunoilla on oltava olemassa olon oikeus.
Henkilöseurakuntia vastaan olevia argumentteja ovat mm. yhteisöllisyys (seurakunta on erilaisten ihmisten yhteisö), heikoimmassa asemassa olevista huolehtiminen (=yhteisvastuu toisistamme) ja ennen kaikkea verotuksen järjestäminen ja muut taloudelliset seikat. Seurakunta tekee paljon muutakin kuin järjestää messuja.
Keskustelussa toistettiin monesti esillä olleita perusteita puolin ja toisin, mutta kokeneet edustajat sanoivat sävyn olleen nyt sovinnollisemman, etsittiin kaikille sopivaa ratkaisua. Asiaan palataan.
Edustaja Jaana Hallamaa käytti terävän puheenvuoron, jossa kumosi paljon viljellyn olettamuksen vanhoista hyvistä ajoista, jolloin kirkossa olisi oltu yksimielisiä. Jos näin joskus on näyttänyt olevan, niin se on perustunut pakkoon. Pakko ei enää toimi.
”Luulotellaan, että jos naiset pysyisivät keittiössä ja homot kaapissa, kirkossa olisi kaikki hyvin.”
Kuitenkin kirkossa on ollut erimielisyyttä alkukirkosta alkaen ja silti Kristuksen kirkko on levinnyt kaikkialle ja on yhä olemassa, tosin moneen kirkkokuntaan jakaantuneena.
Hallamaa sanoi vaarapuheen (ellei tehdä näin tai noin, niin….) syövän luottamusta. Hän kehotti meitä kärsimään toisiamme, ei eroamaan kirkosta tai uhkailemaan sillä.
”Konfliktit ovat kehityksen tae.”
Aamen.
