Kirkolliskokousedustaja Pekka Niiranen kirjoitti 21.7.2016 kolumnissaan Sanansaattaja-lehdessä (SLEY) kirkolliskokouksen varapuheenjohtajavaalin ja uuden avioliittolain yhteydestä. Se sai minutkin palaamaan tälle palstalle näin istuntoviikkojen välilläkin.
Niiranen kirjoitti, että ”kirkolliskokouksen yhdenlaiset voimasuhteet tulivat päivänvaloon jo heti ensimmäisessä äänestyksessä, kun varapuheenjohtajaksi valittiin mikkeliläinen Seija Kuikka 61 äänellä. Vastaehdokkaana oli nuori Tulkaa kaikki –liikkeen aktiivi Katri Korolainen, jonka äänisaalis jäi 46:een. Jo tästä äänestystuloksesta voi päätellä, että istuvasta kirkolliskokouksesta ei löydy avioliittokäsityksen muuttamiseen tarvittavaa ¾ enemmistöä.”
Niirasen kirjoituksen mukaan siis suhtautuminen uuteen avioliittolakiin ratkaisi varapuheenjohtajavaalin. Tuskin voi kuitenkaan sanoa tämän jo toukokuussa tulleen päivänvaloon: Kun varapuheenjohtajaehdokkaista ennen vaalia kokoussalissa keskusteltiin, ei tällaista perustetta kukaan esittänyt. Ehdokkaita vertailtiin lähinnä heidän ansioillaan ja kokemuksellaan puheenjohtajan tehtävän kannalta.
Niiranen voi olla oikeassa, että kantaa otettiin avioliitokannankin perusteella, mutta tuskin sitä rohjettiin ääneen sanoa. Ehkä vähän kirkolliseen tapaankin todelliset vaikuttimet pidettiin piilossa. Vasta Niirasen kolumni tuo todellisen (?) perusteen julki.
Arvelen varapuheenjohtajan vaalissa kuitenkin olleen muitakin vaikuttimia, kuten maantiede (etelä vastaan muu Suomi), ehkä puoluepolitiikkaakin (valitut ovat tunnettuja maakuntien keskustalaisia, vastaehdokas helsinkiläinen vihreä).Ehkä siinä vaikutti hiippakuntajako, ja joku voi ehkä nähdä siinä myös konservatiivi-liberaalijaon tai sukupolvieron. Toisaalta nämä jaot lienevät myös avioliittokantojen yhtenä taustatekijänä.
Se oli suljettu lippuäänestys, joten tarkkoja tietoja äänten jakaantumisesta ei saada. Itse kannatin Katri Korolaista, jonka ei lopulta kovin huonosti käynyt, sillä hänet valittiin tärkeän tulevaisuusvaliokunnan puheenjohtajaksi.
Ilmeisesti avioliittolaki on nyt kuin piilossa pysyvä apuviivasto, jonka perusteella otetaan kantaa asiaan kuin asiaan. Apuviivat eivät näy, mutta niiden olemassaolon voi aavistaa. Niistä ei puhuta, mutta valinnat tehdään niiden perusteella.
Ajatellaanko edistettävän yhteisymmärrystä, kun erimielisyyksistä ei puhuta vai onko se vain taktikointia oman kannan menestymisen kannalta?
Samaa henkeä oli edustaja Risto Tuorin aloitetta kirkolliskokouksessa käsiteltäessä. Tuori esitti selvitettäväksi, tulisiko kirkon luopua vihkioikeudestaan. Isoksi kysymykseksi muodostui, lähetetäänkö selvittämisen tarve selvitettäväksi yleis- vai perustevaliokuntaan. Puhuttiin paljon, mutta todellisia vaikuttimia ei ainakaan valiokuntavalinnan suhteen kerrottu.
Nyt olisi tärkeämpää keskustella avoimesti avioliitosta ja vähemmistön asemasta kirkossa kuin lukita kantoja neljäksi vuodeksi eteenpäin. Mitä kristinuskon ydinsanoma tarkoittaa ja miten sitä edistetään meidän aikanamme?
