Torstain merkittävin asia oli jossain mielessä toiminta- ja taloussuunnitelmien hyväksyminen, muutoksitta kiitos talousvaliokunnan hyvän mietinnön. Se ei kuitenkin ollut päivän eniten puhetta tai äänestyksiä herättänyt tai tunteita nostanut asia. Se oli rutiinia.

Siitä pitää merkitä muistiin, että Kirkon ulkomaanavulle ja lähetysjärjestöille myönnetään ensi vuonna 200 000 ylimääräistä avustusta. Se on käytännössä sitä, mistä Suomessa on viime aikoina paljon puhuttu: apua sinne, mistä pakolaiset joutuvat lähtemään.

Muutoin ensi vuoden budjettia määrittävät niukkenevat varat, turvapaikan hakijoiden määrän kasvu ja tarve kehittää toimintaa. Kukkaron nyörien pitäminen kireällä ei tarkoita kehittämisen välttämistä, päinvastoin.

”Kysytään aralla mielellä, voisiko papiston joka kuudes vuosi pidettävistä synodaalikouksista luopua”, kysyi talousvaliokunnan pj. Pertti Simola.

****

Eniten puhuttiin uuden avioliittolain vaikutuksista kirkolle. Siitä oli yleisvaliokunta laatinut mietinnön edustaja-aloitteen pohjalta. Aloitteessa esitettiin muun muassa, että arvioidaan mainitun lain vaikutuksia kirkolle. Samaa sukupuolta olevien parien vihkimisestä ei ollut kyse, vaikka ehkä se kysymys jossain sanojen takana piileskeli. Mutta miten tulisi suhtautua näihin ihmisiin? Rakkaudella, taisivat useimmat puhujat sanoa.

Nykytilanteen ja vähän historiaakin sisältänyttä mietintöä kiitettiin vuolaasti. Mietinnössä esitettiin, että uuden lain juridisia vaikutuksia selvitetään, pyydetään piispoja antamaan ohjeita menettelyistä, edistetään  sovittelevaa keskustelua asiasta ja julkaistaan tutkimus avioliitto- ja perhekäsitysten historiasta.

Viimeiseen kohtaan hyväksyttiin äänin 55–53 piispa Irja Askolan esittämä muutos, että tutkitaan paitsi historiaa myös uuden lain vaikutuksia nyt ja tulevaisuudessa.

Päivän keskustelua kuvattiin maltilliseksi ja toista mieltä olleita kunnioittavaksi. ”Ymmärrys on kasvanut, vaikka olemme eri mieltä.” Keskustelussa toistui usein ”kristillinen avioliittokäsitys”. Erimielisyys syntyi lähinnä siitä, että osa halusi väljempää suhtautumista samaa sukupuolta olevien avioliittoihin. Mitä se olisi, sitä haluttiin selvitettävän.

Omassa puheenvuorossa totesin, että pitää ajatella myös seurakuntalaisten, kaikkien, kannalta, ei vain kirkon. Ja että mitä kristinuskon ydinsanoma tarkoittaa, kun yhteiskunnallinen todellisuus muuttuu nopeasti? Mitä kristillinen rakkaus tarkoittaa käytännössä? Selvää on, että tämän asian kanssa kirkko painii vielä monta vuotta.

Mielenkiintoinen tieto oli, että viime vuonna 330 samaa sukupuolta olevaa paria solmi rekisteröidyn parisuhteen.

****

Toinen puhuttanut asia oli diakonaatti. Seurakuntien työntekijät ovat sitä kauan odottaneet, mutta turhaan. Diakonaatilla tarkoitetaan eräiden hengellistä työtä tekevien kutsumista ja vihkimistä virkaan pappien tapaan. Se koskisi ainakin diakoniatyöntekijöitä, mahdollisesti myös lapsi- ja nuorisotyöntekijöitä sekä ehkä kanttoreita.

Kukaan ei oikein osannut sanoa, miksi se jälleen palautettiin kirkkohallitukseen uudelleen valmisteltavaksi. Lakivaliokunnan esitys pyörähti myönteisestä kielteiseksi viikon aikana. Oliko kyse teologiasta, juridiikasta vai työntekijäryhmien välisestä köydenvedosta?

Aiheella ei sinänsä ole seurakuntalaisten kannalta juuri mitään merkitystä, mutta se kertoo päätöksenteon vaikeudesta. Palaan kauden arviointiin, mutta jo nyt voi sanoa, että päätöksenteolle pitäisi tehdä jotain. Kirkon tulisi pystyä herkemmin vastaamaan nopeasti muuttuvan yhteiskunnan haasteisiin. Ei näytä tosin valtiollisella puolella olevan sen helpompaa saada aikaan päätöksiä.

****

Illalla vietettiin kirkolliskokouksen nelivuotisen toimikauden päätösjuhlaa. Iloittiin yhteistyöstä ja muisteltiin neljää vuotta.  Perjantaina vielä vähän jatketaan täysistunnossa, jonka jälkeen jäädään odottamaan vaaleja ja uuden kirkolliskokouksen kautta.