Kirkolliskokouksen kevätistuntoviikko (5.-10.5.) alkaa maanantaina. Työlistalla on sen verran paljon asioita, että alustavasti työtä arvioidaan riittävän lauantaille asti, mikä on harvinaista.
Iso asia on seurakuntarakenteen (=kirkon paikallistason säätely) muutosesitys, joka sisältää nyt lakipykäliä. Uudistusta on linjattu pariin kertaan kirkolliskokouksessakin. Uusin esitys on hyvin laadittu kompromissi, jossa annetaan reilusti tilaa paikalliselle sopimiselle. Toivottavasti hanke nyt etenee maaliin asti.
Jos halutaan edetä samaan tahtiin valtiollisten rakenneuudistusten kanssa, on vaara, että jäädään pyörimään paikalleen. Kirkolla on kuitenkin omat lähtökohdat ja tarpeet muutoksille, joten on aika tehdä rohkeasti päätöksiä.
Muitakin asioita tulevalla viikolla on: Miten valtio korvaa kirkolle sen tekemiä yhteiskunnallisia palveluksia, siis yhteisövero vai lakisääteinen avustus? Keskushallintoakin viilataan ja järjestellään.
Viisi edustaja-aloitetta tulee esille: uusperheiden vihkikaava, kirkon vieraskielisen työn tehostaminen, avioliittoon vihkimisen kaava (perheen lasten huomioiminen), varaedustajan kokoukseen kutsuminen, henkilöseurakunnan mahdollistaminen sekä kirkon koko organisaatiojärjestelmän uudistaminen ja keskushallinnon supistaminen.
Aloitteet lähetetään evästysten kanssa jonkin valiokunnan käsittelyyn. Valiokunta esittää aikanaan joko raukeamista, jatkokäsittelyä tai kehottaa kirkkohallitusta tutkimaan asiaa.
Kirkon toimintalinjauksista (= visio, arvot, strategia) vuoteen 2020 käydään keskustelua. Uuden strategian painotuksina ovat jäsenet ja seurakunta. Esillä ovat myös viime vuoden tili- ja toimintakertomukset.
Puheissa siis voidaan käsitellä kaikkea maan ja taivaan väliltä. Sieltä löytynee jälleen paljon kehittämiskohteita, sitä mitä kirkon pitäisi!
Kevääseen, juhlapyhiin ja kirkolliskokouksen istunnon alle ajoitetaan aina räväkkää julkista keskustelua kirkosta. Sanan säilää isketään sekä sisä- että ulkopuolelta. Näin on jälleen tapahtunut.
Olisikin trendikästä esittää jotain radikaalia, vaikkapa "koko kirkon purkamista". En kuitenkaan tee sitä, sillä rakastan tätä kirkkoa. Ja siksi kannatan kirkon jatkuvaa uudistamista.
Kirjoitan tällä palstalla jälleen viikon tapahtumista sen kun kerkiän. Saa kommentoida, myös yleisemmin twitterissä #kirkolliskokous.
Espoon hiippakunnan kirkolliskokousedustajat kertovat istuntoviikon kuulumisia os. https://www.facebook.com/Kirkolliskokouskuulumisia