Perjaintain isoin asia ja koko viikon kai ainoa asia, josta äänestettiin - tiukasti 51-48 - oli kenttäpiispan asema. Mistä oli kysymys?
Piispojen kokous jatkaa vanhalla nimellä, mutta osin uusin tehtävin. Piispainkokous saa kirkolliskokoukselta ja kirkkohallitukselta eräitä kirkon uskoa, opetusta ja työtä määrittäviä, kirkon ykseyteen ja ekumeenisiin suhteisiin liittyviä sekä kirkon ulkoasiain hoitoa koskevia tehtäviä. Sen työ ja sema painottuu nykyistä enemmän edellä mainittuihin asioihin. Ajattelen, että se todennäköisesti joutuu myös kokoontumaan useammin, koska asioiden määrä lisääntyy.
Tämän vuoksi kokoonpanoakin muutetaan. Pappisasessorit (ovat tuomiokapituleissa määrä- ja osa-aikaisesti toimivia papiston sinne valitsemia pappeja, yleensä seurakuntapappeja) jäävät pois, kenttäpiispalla tulee olemaan läsnäolo- ja puheoikeus, mutta ei jäsenyyteen perustuvaa päätösvaltaa.
Vastaehdotuksena oli kenttäpiispan täysi jäsenyys. Kannatin valiokunnan esitystä eli vain läsnäoloa ja puheoikeutta. Mielestäni olisi omituista, jos puolustusvoimia edustava kenttäpiispa olisi päättämässä kirkon opista eli tavallaan armeijalla olisi 10 prosentin äänivalta kirkon oppiin tai kansainvälisiin suhteisiin kantaa otettaessa. Eikö se näyttäisi oudolta ulospäin? Jonkun toisen uskonnon ja valtion kohdalla ihmettelisimme sitä kovasti.
Tällä en ottanut kantaa kenttäpiispan tai sotilaspapiston työhön tai ylipäätään hengelliseen työhön puolustusvoimissa. Se on tärkeätä työtä ja pidän tärkeänä sen jatkumista. On muistettava, että poikkeusoloissa ja niihin valmistautumisessa kenttäpiispalla ja sotilaspapeilla on keskeinen asema henkisen huollon asiantuntijoina. Sitä uskon myös sotilasjohdon arvostavan.
Sen sijaan ihmettelen hieman sitä, miten innokkaasti kirkkoa ja puolustusvoimia rinnastetaan toisiinsa. Kiehtooko meitä puolustusvoimien hierarkkinen päätöksenteko vai mikä?
Kenttäpiispan asiaa lähestyttiin täysistunnon keskustelussa kahdesta päinvastaisesta suunnasta. Toisten keskiössä olivat puolustusvoimat ja 'pragmaattiset tekijät', toisten uusi piispainkokous ja teologiset näkökohdat. Ehkä siinä oli äänestysjakauman perusteella jotain muitakin argumentteja, jotka eivät minulle täysin selvinneet.
Tulos oli kuitenkin kohtuullinen kompromissi.
Äänestyksessä täysjäsenyys hävisi 51–48. Mutta merkittävää on, että kenttäpiispa on läsnä myös uudessa piispainkokouksessa,kun sen sijaan seurakuntia edustavat asessorit eivät.
Myöhemmin toisessa käsittelyssä koko keskushallintouudistus hyväksyttiin myös määräenemmistöä edellyttäviltä osin. Sitä edelsi kenttäpiispa Pekka Särkiön kiitos kenttäpiispan työn arvostamisesta ja fiksu pyyntö, että oltaisiin koko keskushallintouudistuksesta yksimielisiä, kuten sitten kävikin. Kysymys ei millään tavalla tässä asiassa ollut nykyisen kenttäpiispan henkilöstä.
- - - -
* Kenttäpiispa on puolustusvoimien kirkollisesta työstä vastaava johtava viranhaltija. Virka perustettiin vuonna 1949 ylipäällikön, marsalkka Mannerheimin vaatimuksesta. Palvelusarvoltaan kenttäpiispa rinnastetaan prikaatinkenraaliin. Hän on muun sotilashenkilökunnan tavoin valtion virkamies.
Kenttäpiispa ei ole varsinaisesti piispa, vaikka virkanimike siihen näennäisesti viittaakin: hänellä ei ole hiippakuntaa tai muitakaan piispan oikeuksia, eikä hän kanna piispan liturgisia tunnuksia lukuun ottamatta sotilaspuvun päällä kannettavaa piispanristiä. Kirkon hierarkiassa kenttäpiispa vastaa lähinnä lääninrovastia. Kenttäpiispa on kirkolliskokouksen jäsen. Lähde Wikipedia ja evl.fi.
Perjantaina 9.5.
Tiellä eteenpäin
Piispa Kaarlo Kalliala perjantai-aamun päätösmessussa: ”Mitä se sinulle kuuluu, vaikka tahtoisin hänen jäävän tänne aina siihen asti kun tulen? Seuraa sinä minua." Näin sanoi Jeesus evankeliumin mukaan Pietarille.
”Ehkä se vielä evankeliumin vihonviimeiseksi lopuksi muistuttaa samasta kuin sen alku: Sana tuli lihaksi eikä Jumalaa sen koommin pidä hakea ohuista yläpilvistä, vaan tämän maan rannoilta.”
Kalliala totesi, että meidät on kaikki kutsuttu, mutta eri tavoin.
”Kristillinen usko on Kristuksen seuraamista. Se ei tarkoita hänen jäljittelemistään, vaan hänen läsnäolossaan elämistä ja asettumista vuorovaikutukseen hänen kanssaan. Se on liikkeellä oloa.”
”Siinä on jotakin vääjäämätöntä ja käpertymätöntä - - – eikä mitään muuta mahdollisuutta kuitenkaan ole, jos kerrankin on saanut osuman sanoista: Seuraa sinä minua.”
”Paljon Jeesus seuraajiensa elämässä tekee. Jos kaikki vietäisiin kohta kohdalta kirjaan, luulen, etteivät koko maailmaan mahtuisi ne kirjat, jotka pitäisi kirjoittaa.”
***
Perjantaipäivästä muodostui pidempi kuin istuntoviikoilla yleensä, mutta ei kuitenkaan tarvinnut jatkaa lauantaille.
Perjantaina vietiin päätöksiin viikon aikana valmisteltuja asioita. Isoin kokonaisuus, seurakuntarakenneuudistus meni laki- ja hallintovaliokuntiin. Seuraavan kerran se tullee kirkolliskokoukseen vasta ensi keväänä. Siirtymä johtuu pyydetyistä lausunnoista ja valiokuntakäsittelyn vaatimasta ajasta.
Olisi luullut, että puolivuotta olisi riittänyt. Kirkossa ajassa vuosi ei kuitenkaan ole juuri mitään. Minunkin valiokuntani (hallinto-) jatkaa asian käsittely jälleen kertaalleen alusta alkaen.
Joku sanoi, että asioita hoitavat ihmiset, eivät rakenteet ja tai hallinto, vaikka niistä niin paljon tällä viikolla puhuttiin.
***
Arkkipiispa Kari Mäkinen puhui päätössanoissaan synodista, yhteisestä tiestä, jota oli jälleen viikko kuljettu, eteenpäin.
Tie on vanha alkukirkosta periytyvä metafora kristityille. Jeesus sanoi: ”minä olen tie”, ei ”minä olen kuin tie”. Näin se on arkkipiispan mukaan enemmän kuin metafora, vertaus.
Kokouksessa väläyteltiin jopa 66 vuoden aikajännettä eteenpäin (eläkevastuusta puhuttaessa). Millainen maailma on silloin? Vuonna 1948, 66 vuotta taaksepäin, tuskin osattiin kuvitella meidän nyt käsittelemiämme asioita. (tavassa on kyllä jotain samaa: hitaus ja uuden pelko)
Historiasta voidaan nähdä, mitä tapahtui, mikä oli tärkeätä, mutta oman aikamme keskellä emme näe kirkkaasti. ”Yhteisellä tiellä oleminen edellyttää keskeneräisyyteen suostumista. Emme näe heti kaikkea ja kokonaan”, sanoi arkkipiispa.
Muutaman kerran tuli viikon aikana jälleen mieleen, että vauhti tällä tiellä voisi nopeampi.
Niin lähdimme tielle, kukin omiin suuntiimme ja tehtäviimme.