Maanantaina 3.11. alkavan kirkolliskokouksen syysistuntoviikona aiheena on tulevaisuus. Paitsi että käsitellään kokonaiskirkon (eli kirkkohallituksen, hiippakuntien ja kirkon keskusrahaston) ensi vuoden budjetit ja toimintasuunnitelmat, on esillä kirkon tulevaisuusselonteko.

Tulevaisuusselonteossa katsotaan eteenpäin vähän pidemmälle kuin perinteisessä strategiassa, joka tehdää muutaman vuoden välein. Minkälaisessa yhteiskunnassa kirkko tulee olemaan, minkälaisiin haasteisiin sen on vastattava tämän vuosikymmenen loppupuolella ja seuraavalla vuosikymmenellä. Yksi vastaus on, että monikulttuurisemmassa kuin tänään.

Käynnissä on useita rakenteisiin ja hallintoon liittyviä selvityksiä tai muutoksia, joilla tulevaisuuden haasteisiin on tarkoitus vastata.

Maanantaista perjantaihin kestävällä istuntoviikolla ilta- ja aamuhartauksista sekä päätösmessusta perjantai-aamuna vastaavat tällä kertaa Espoon hiippakunnan edustajat, mikä tietää meille lisätehtäviä normaalien täysistuntojen ja valiokuntakokousten lisäksi.

Nelivuotinen istuntokausi on kääntynyt loppupuolelle. Jäljellä on vielä ensi vuosi. Tämän kauden suurin juttu, seurakuntarakenneuudistus tulee seuraavan kerran käsittelyyn, toivottavasti jo lopulliseen, vasta ensi toukokuussa. Silloin on uskallettava tehdä päätöksiä, joiden tähtäin 10-15-20 vuoden päässä. Tällä viikolla se on mukana ehkä vain käytäväpuheissa.

Kun tulemme Turusta perjantaina, on edessä seurakuntavaaliviikonloppu.

Vaalikeskustelut ovat nekin suunnanneet ajatukset tulevaisuuteen; miten kirkkoa pitäisi, voisi, mieluiten pitää uudistaa. Kirkolla on paljon annettava tämän ajan vähän sekavalta tuntuvan ajan keskellä. Ihmiset kaikkialla etsivät suuntaa ja perustetta elämälle. Kristinuskolla on siihen annettavaa.

Tässä blogissa ja muissa hiippakuntamme edustajien blogeissa ja fb-päivityksissä kerromme, mitä viikon aikana tapahtuu Turun kristillisellä opistolla, ja miten me sen näemme. "Pysykää kanavilla".