Kirkolliskokouksen päätöspäivänä saatiin päätettäväksi talousvaliokunnan mietintö kirkkohallituksessa laaditusta kirkon toiminta- ja taloussuunnitelmasta. Talousvaliokunta on valiokunta, joka voi tehdä oikeasti tehdä merkittäviä linjauksia. Se taisi myös istua viikon aikana eniten.

Kun käsittelyssä olevaan tulevaisuuspakettiin kuuluu (ajateltu kai, että lähivuosista alkaen tai joskus tulevaisuudessa?) yhden prosenttiyksikön supistus seurakunnilta perittävään 7.5 % keskusrahastomaksuun (prosnettia laskennalllisesta kirkollisverotuotosta), talousvaliokunta esitti rohkeasti etunojassa, että supistus astuu voimaan jo ensi vuonna 2018.

"Kolmen vuoden aikana keskushallinnon ja hiippakuntien tulee sopeuttaa toimintaansa pieneneviin tuloihin. Tuona aikana tilinpäätökset voivat olla alijäämäisiä", taustoitti lautakunnan ajattelua sen puheenjohtaja Tapio Tähtinen.

Vastaehdotus oli, että supistusta ei toteuteta vielä, vaan ensin tehdään vaikutusarvio. Valiokunnan kanta voitti edustaja Tapani Rantalan tekemän kompromissiesityksen (7 %) 76 – 26. Näin ollen seurakuntien laskennallisesta verotulosta maksama keskusrahastomaksu on ensi vuodesta alkaen 6.5 prosenttia 7.5 prosentin asemasta.

Keskusrahastomaksun alentamisesta on muodostunut kuuma peruna. ”On supistettava, mutta ei vielä” lienee ollut monen toiveikas ajatus varsinkin keskushallinnossa ja hiippakunnissa. Seurakunnissa kipeitä päätöksiä on jo totuttu tekemään.

Kirkossa on yleistä uudistuksista puhuttaessa "Kyllä, mutta ei vielä" -ajattelu.

Supistaminen tarkoittaa sitä, että jostain on luovuttava, mistä ei ole helppo päättää. Valiokunta myös ei pitänyt tasaista juustohöylällä leikkaamista tarkoituksenmukaisena, vaan on priorisoitava. On päätettävä, mitä käytettävissä olevilla voimavaroilla tehdään, mitä ei.

Toinen valiokunnan mietintöön liittyvä kipeäksi osoittautunut asia oli Enonkosken luostariyhteisölle esitetty 50 000 euron vuotuinen määräraha. Valiokunta esitti sen poistamista, kirkolliskokous päätti piispa Seppo Häkkisen esitykseen yhtyen pitää sen budjetissa äänin 39 -64.

Seurakuntavaalit viikkoa myöhemmin

Seurakuntavaalit on perinteisesti pidetty neljän vuoden välein marraskuussa isänpäivänä. Seuraavat vaalit ovat syksyllä 2018. Nyt päätettiin, että varsinainen vaalipäivä on marraskuun 3. sunnuntai, kun isänpäivä on 2. sunnuntai.

Lisäksi päätettiin, että ennakkoäänestys on marraskuun 1. sunnuntaita seuraavalla viikolla tiistaista lauantaihin.

Lauantai on nyt uusi ennakkoäänestyspäivä. Uutta on, että kirkkoherranvirasto ei ole pakollinen äänestyspaikka. Uusi määräys on myös, että ehdokas tai hänen lähiomaisensa ei voi olla vaalilautakunnan jäsenenä.

”Keskustelimme neljä päivää yhdessä”

Arkkipiispa Kari Mäkinen solmi päättyneen kirkolliskokousviikon tapahtumat oivasti yhteen. ”Olemme keskustelleet tämän viikon ajan – yhdessä”, hän vastasi itse esittämäänsä kysymyksen, onko kirkko jakaantunut. ”Olemme yhdessä etsineet ratkaisuja.”

Päätöspuheessa kuultiin arkkipiispa Kari Mäkisen kiinnostava analyysi Tyrvään Pyhän Olavin kirkon maalauksista, joissa Osmo Rauhalan järjestystä hakeva, luonnontieteellisen tarkka ja Kuutti Lavosen toisenlainen, elämän rikkinäisyydestä, ja Kristuksen kärsimystiestä kertova tyyli vuorottelevat, mutta ovat kuitenkin puheväleissä ja kohtaavat yhdessä kohdassa kirkkoa. Arkkipiispa näki sitä samaa kirkossa.
 
"Armo on toivon perusta”

Aamumessun Maarian kirkossa toimittivat Oulun hiippakunnan edustajat. Musiikkiryhmässä oli muitakin vanhaan tapaan.

Piispa Samuel Salmi pohti saarnassaan, mihin reformaatiota yhä tarvitaan. Hän vastasi, että jotta uskon salaisuus avautuisi kunkin ajan ihmisille. Armossa on luterilaisen reformaation ja toivon perusta.

Salmi puhui sydänten ekumeniasta, joka vie kohden kristikunnan ykseyttä. Hän toivoi, että säilytämme rohkeuden uudistua ja että emme rakenna muureja toistemme välille.

Tätä blogia päivitän todennäköisesti taas toukokuussa, kun kirkolliskokous istuu seuraavan kerran. Siihen asti kirjoittelen kirkon asioista toisessa blogissani Avara kansankirkko.