Perjantain isoin keskustelu käytiin edustaja-aloitteesta, jossa esitettiin eduskunnan säätämän avioliittolain muutoksen vaikutusten selvittämistä kirkon kannalta. Lakimuutoksen mukaanhan myös samaa sukupuolta olevat voivat solmia avioliiton. Vihkiikö kirkko heidät vai ei?
Aloitteen 1. allekirjoittaja kirkkoherra Kalervo Salo totesi kirkon kannan vaativan selvittämistä ainakin teologiselta, käytännölliseltä, historialliselta ja ekumeeniselta kannalta.
Keskeistä on sen lisäksi tietysti merkitys ihmisten kannalta.
”Yhteiskunnassa tätä keskustelua kuitenkin käydään ja kirkon on oltava siinä mukana. Meidän kantaa kysytään”, totesi Salo.
Keskustelussa käytettiin muutama kymmenen puheenvuoroa. Mielipideteiden kirjo oli laaja: ”Selvitys on tarpeen tehdä kiireellisesti.” – ”Selvitys ei ole tarpeen, koska kirkon kanta on selvä ja selvitetty: ”avioliitto on vain naisen ja miehen välillä.”
Ja kaikkea tältä väliltä. Ehkä johtopäätös kuitenkin on, että selvitystä tarvitaan – jo mielipiteiden kirjo osoittaa sen.
****
Muutamia otteita puheenvuoroista:
”On selvitetty, mm nk. rukous-siunaus –päätöksen yhteydessä.” (piispa Seppo Häkkinen)
”Aihepiiri elää joka tapauksessa. On käytävä dialogia, mutta niin, että ei etukäteen lyödä lukkoon sen lopputulosta. Meidän on oltava samalla puolella.” (piispa Tapio Luoma)
”Keskustelua uskallettava jatkaa.” (piispa Björn Vikström)
”Kannatan, kiireellisenä.” (piispa Irja Askola)
Näin piispat, muita kommentteja: on kunnioitettava kaikkien ihmisten tasa-arvoa, ei tässä muodossa, papinvala sitoo, avioliitto ei ole kaikille tarkoitettu, homouden harjoittaminen on synti, luovutaan avioliiton juridisesta vihkimisestä, kirkko vain siunaisi, on selvitettävä eikä vain odotettava tai laitettava päätä pensaaseen, yhteiskunnalla ja kirkolla on erilainen asema, täällä on käyty kunnioittavaa keskustelua, ei käynnistetä uutta prosessia, kaivataan argumentointia, tuskin kukaan muuttaa mielipidettään…
Useimmat puheenvuorot pidettiin ikään kuin ennakkoon tiedetyn roolin mukaisesti, mutta kuten muutamat totesivat, keskustelu oli kunnioittavaa, eikä menty henkilökohtaisuuksiin. Keskustelun jatkaminen on tärkeätä, itse asiassa ainoa mahdollisuus.
Aloite lähetettiin yleisvaliokuntaan ja siihen palataan marraskuussa.
****
Kirkon paikallisrakenteen uudistaminen eli nk. seurakuntarakenneuudistuksen tyssääminen määräenemmistön jäämiseen neljän äänen päähän jäi pohdituttamaan. Käytävillä puhuttiin päätöksentekojärjestelmän kehittämistarpeesta ja vähemmistön vallasta ym, mutta ennen kaikkea siitä, miten tästä eteenpäin.
Miten ratkaistaan niiden vaikeassa taloudellisessa asemassa olevien ja tätä uudistusta odottaneiden seurakuntien tilanne?
Siitä jätettäneen aloitteita, jotka käsitellään marraskuussa, tämä kirkolliskokouksen viimeisellä istuntokaudella.
Yhden aloitteen mukaan tuomiokapituleille tulee antaa oikeus velvoittaa seurakuntia taloudellisten reunaehtojen täytyttyä liittymään jo oleviin seurakuntayhtymiin tai muodostamaan uusi yhtymä.
Se lienee nopein ja realistisin ratkaisu huonossa asemassa olevien seurakuntien tilanteen ratkaisemiseksi.
Siis kun yleistä pakkoa yhtymiin liittymiseen ei voitu hyväksyä, voidaan köyhät seurakunnat kuitenkin pakottaa, rikkaammat jatkakoon vanhaan malliin.
Näin se elämässä menee, raha antaa vapautta - kirkossakin.
****
Viikon aikana käsiteltiin paljon asioita, joista vain osaa olen tällä palstalla käsitellyt:
Virsikirjan lisävihon virsien käsittely jatkuu, pappisasessorien kelpoisuuttaa laajennettiin, kuultiin tilinpäätöksiä ja toimintakertomuksia viime vuodelta, käsiteltiin valtionkorvauksen käyttö ja jako seurakunnille, uuden diakoniaviran käsittely jatkuu syksyllä, tulevaisuusselonteko hyväksyttiin antaman suuntaa lähivuosien ratkaisuille, kirkon koko hallinnon tarkastelemiseen nimettiin komitea ja eläkeasioita tietysti käsiteltiin rahojen riittävyyden kannalta.
Lopuksi kiitettiin Turun kristillisen opiston henkilökuntaa - aiheesta, ja arkkipiispa siunasi meidät kotimatkalle.
Kirkossa eletään edelleen säilyttämisen (jatkuvuus, perinteet, ydinsanoma) ja uudistumisen jännitteessä.
