Kirkolliskokouksen kausi päättymässä

Tämän kirkolliskokouksen nelivuotinen kausi päättyy marraskuun ensimmäisen viikon istuntokauteen 3. – 6. marraskuuta. Neljä vuotta, kahdeksan istuntoviikkoa tai istuntokautta, kuten se kai virallisesti sanotaan.

Espoon hiippakunnan kirkolliskokousedustajat tapasivat lokakuun lopulla jälleen seurakuntalaisia jossain hiippakunnan seurakunnassa, tällä kertaa oli vuorossa Hyvinkään seurakkunta edustaja Hannele Karppisen emännöidessä ja kirkkoherra Ilkka Järvisen isännöidessä tapaamista.

Keskustelun aiheina olivat kirkon talouden näkymät ja niiden vaikutukset seurakuntaan sekä Virsikirjan lisävihko. Vähän jo vedettiin yhteen nelivuotiskautta.

Kysyivät, mikä on ollut parasta?

Oma vastaukseni sisältää monta asiaa: 1) tärkeät ja kiinnostavat asiat, joihin on voinut perehtyä ja ainakin yrittää myös vaikuttaa, 2) ihmiset eri puolilta Suomen ev.lut. kirkkoa, 3) oma valiokunta, 4) yhteisö, 5) Turun kr. opisto kokouspaikkana….

Minulle tärkeä osa työskentelyä on ollut myös tämän blogin pitäminen. Siinä on voinut paitsi tiedottaa asioista, myös ajatella ja työstää asioita. Ajatus täydentyy, kun sen kirjoittaa ylös.

****

Vaikka ensi viikko on todennäköisesti viimeinen tällä kaudella, on esillä vielä muutamia tärkeitä asioita. Pääosin tällä kertaa viedään asioita loppuun, kun aikaisemmilla kausilla ovat monet asiat olleet liikkeellä valiokuntaan tai kirkkohallitukseen tullakseen myöhemmin takaisin täysistuntoon.

Ehkäpä isoin ja näkyvin asia tulee olemaan Virsikirjan lisävihkojen (suomi, ruotsi) hyväksyminen. Käsikirjavaliokunnan mietintö on valmistunut ja siihen piispainkokous antanut lausunnon. Virsissä meitä asiantuntijoita on paljon. Eilisessä pyhäinpäivän iltakirkossakin laulettiin niin hyviä virsiä, että…

Historian siipien havinaa voi kuulla uutta diakoniavirkaa koskevia säännöksiä käsiteltäessä. Se on se diakonaatti, jota on käsitelty kymmeniä vuosia. Siitä odotetaan lakivaliokunnan mietintöä. Perustevaliokunta ja piispat lausuvat siitä.

Iso asia rutiiniasia tulee jälleen olemaan kirkon ensi vuoden budjetti ja toimintasuunnitelmat. Käsittely alkaa lähetekeskustelulla ja jäädään odottamaan talousvaliokunnan mietintöä. Talousvaliokunta on yleensä ja varsinkin syksyn kokousviikolla hyvin työllistetty.

Keväällä hylätyn seurakuntarakenneuudistuksen yhä savuavilta raunioilta nousee lähetekeskusteluun neljä aloitetta, joissa tavoitellaan rakenneasian uutta käsittelyä joiltain osin muutettuna. Uuden avioliittolain vaikutuksia kirkossa on käsitellyt yleisvaliokunta ja sen jatkosta päätettäneen. Lähetekeskustelu siitä oli keväällä.

Käsittelyyn tulee myös joukko edustajien ja hiippakuntavaltuustojen aloitteita sekä pienempiä säädösmuutoksia.

****

Maanantaina on valiokuntien kokouksia tarpeen mukaan. Tiistaina alkaa varsinainen työskentely avajaismessulla Turun tuomiokirkossa. Toimitusvastuussa on Tampereen hiippakunta piispa Matti Revon johdolla. Viikon muusta hartausohjelmasta vastaa Lapuan hiippakunta.

Opetusministeriön kakkukahvit nautitaan puheiden kera tiistaina iltapäivällä. Perinteinen tilaisuus, mutta ministeri on vaihtunut. Päivi Räsäsen odotettujen ja usein kritiikkiä herättäneiden puheenkärkien tilalle tulevat Sanni Grahn-Laasosen sanat. Ehkä odotusarvo ensikertalaiselta on yhtä suuri.

Torstai-iltana vietetään tämän kirkolliskokouksen päätösjuhlaa, mutta työ jatkuu vielä perjantaina. Kirjoitan viikon asioista blogiin sen mukaan kuin ehdin ja asiaa on.