Kotiseurakuntani vanhalla rovastilla oli lapsuuteni kirkossa tapana päättää saarnansa, saarnatuolista, sanoihin ”lopuksi tältä paikalta”, jota seurasi rukous.
Se tuli mieleen, kun perjantaina päätettiin nelivuotinen kirkolliskokouskausi, joka minun kohdallani oli jo toinen.
Monen edustajan mielessä pyöri ja yhdessäkin pohdittiin, mitä tästä kaudesta jää käteen, mitkä ovat plussat ja miinukset, mitä on saatu tai mitä minä olen saanut aikaan?
Askeleita eteenpäin on otettu. Olisin toivonut pidempiä askeleita, mutta hyvään suuntaan on kuitenkin menty.
Monta pientä asiaa on päätetty. Isoja ja merkittäviä asiakokonaisuuksia on tämän nelivuotiskauden aikana ollut mielestäni kaksi:
- Tulevaisuustoimeksianto, jossa on 17 kohtaa. Niitä on toteutettu vähitellen. Osa niistä jää tulevalle kaudelle, mutta siinäkin suunta on oikea, vaikka tarve olisi pidempiin askeliin. Se on ollut käänteen tekevä asiakokonaisuus.
- Talousratkaisut, jossa seurakuntien asemaa on helpotettu ja keskushallinnon menoja supistetaan hallintoa keventämällä, päällekkäisyyksiä poistamalla, toimintakulttuuria muuttamalla ja pohtimalla, mikä oikeasti on tarpeen. Siinäkin on tärkeintä, että suunta on käännetty.
Moni ehkä lisää tähän ainakin pitkään ja hartaasti tehdyn kirkkolain kodifioinnin, jonka tulokset astunevat voimaan ensi vuoden alussa. Iso juttu pohjoisen väestölle oli pohjoissaamenkielisen Raamatun julkaiseminen.
****
Jos ajattelen koko 8-vuotista kauttani, kokemus on iso: tutustuminen koko kirkkoon ja sen eri puolilta maata tuleviin edustajiin. Monella tavalla lahjakasta väkeä, joilta on saanut paljon oppia. Yksi osoitus monilahjakkuudesta oli omalla porukalla toteutettu päätösjuhla viime torstaina.
On käsitelty kirkon asioita, jotka koen tärkeäksi ja johon mielelläni olen osallistunut. Merkittäviä kokemuksia ovat aloitus- ja päätösmessut, varsinkin avustajana Turun tuomiokirkossa, kuten viime maanantaina.
Tavoitteeni henkilökohtaisesti on ollut kirkon uudistaminen niin, että sen sanoma puhutteli tämän ajan ihmisiä ja että sen kieli ja toiminnot ovat tähän aikaan sopivia. Ei niin, että sanoma mukautuisi tähän aikaan, vaan että sanomasta kerrottaisiin tavalla, jonka nykyihminen ymmärtää ja joka palvelee häntä nykyarjen keskellä.
Seurakuntia ja niiden jäseniä olen yrittänyt puolustaa ja olen pitänyt viestintää tärkeänä myös kirkolle.
Noiden tavoitteiden puolesta olen äänestänyt ja puheenvuorojakin käyttänyt. Usein olen ollut hävinneellä puolella, joskus voittaneellakin. Ehkä isoin pettymys oli seurakuntarakenneuudistuksen kaatuminen 4-5 äänellä edellisen kauden lopussa. Se oli myös iso yllätys. Pettymys, mutta ei yllätys, oli samaa sukupuolta olevien parien vihkimisen junnaaminen paikallaan.
Olen ollut koko ajan hallintovaliokunnassa, jonka jäseniin olen tutustunut parhaiten, mutta paljon muitakin ystäviä olen saanut. Tärkeä ryhmä on ollut epävirallisesti lähes joka istuntoviikolla kokoontunut Muutoksen tuuli, muutama kymmenen väljästi samanmielistä edustajaa. Lukemattomissa kokoonpanoissa on ruokapöydissä parannettu kirkkoa ja maailmaa.
Sanovat keskustelukulttuurin muuttuneen viime vuosina sovinnollisemmaksi. Kun on kirkosta kysymys, sen ei pitäisi olla yllättävää. Vielä kirkkoa hiertävään avioliittokysymykseen toivon pikaista sovintoa.
****
Palaanko ensi toukokuussa Turun kristilliselle opistolle - ja ylipäätään, ketkä palaavat ja ketkä aloittavat kirkolliskokousuransa - riippuu helmikuun vaaleista. Se on äänestäjien vallassa ja heitäkin suuremmassa kädessä.
Kiitos tämän palstan lukijoille ja antamastanne palautteesta.
