Ison kirkkolaki-äänestyksen ja päätöksen jälkeen seurasi ehkä suvanto, jossa arvioidaan syntynyttä ratkaisua, vedetään henkeä ja huilataan hetki. Toinen puoli on tyytyväinen, tuli kirkko jälleen pelastettua, toinen puoli valittelee, ettei taaskaan päästy eteenpäin.
Yhtä kaikki, meidän kirkkomme. Tuskin tunnustus-ratkaisun jälkeen mikään on toisin. Uudessa kirkkolaissa on paljon pieniä parannuksia, joten hyvä, että se saatiin eteenpäin. Mutta mikä tulee olemaan eduskunnan kanta?
Eläkerahastomaksut laskevat
Talousvaliokunta esitti vuodelle 2023 eläkemaksujen alentamista 2 prosenttiyksiköllä palkkaperusteisista maksuista niin, että muutos kohtelee seurakuntia neutraalisti.
Valiokunnan pj. Tapio Tähtinen sanoi esityksen tekemisen olleen vaikean, sillä vastuu on suuri: eläkkeet on kyettävä maksamaan vuosikymmenten ajan.
Ehdotus perustuu olettamuksiin ja skenaarioihin, jotka ulottuvat jopa 70 vuoden päähän - tulevaisuuteen. Niissä on otettu huomioon jäsenmäärän muutos ja oletettu ansiotulojen muutos.
Sijoitustuotot ovat keskeinen elementti. Realituotto-odotus on 3 %, mikä on yleensä ylitetty. Tulevaisuudesta seuraavina 70 vuotena ei tietenkään voi mennä takuuseen, mutta odotuslaskelma on talousvaliokunnan mielestä realistinen.
”Tehtävämme on pitää kirkko kasassa erilaisista mielipiteistä huolimatta”, painotti Tähtinen.
Talousvaliokunnan mietintöön ei kirkolliskokouksella ollut huomauttamista. Vuonna 2022 maksut säilyvät entisellään.
****
Evankelioimisen tehostaminen
Tuosta aloitteesta riitti lähetekeskustelussa paljon puhetta. Oltiin kristinuskon ytimessä. Evankeliointia todettiin olevan monenlaista ja toivottiin evankelioimisen (= ilosanoman kertominen) laaja-alaista käsittelyä.
Moni lainasi Martin Jungen avajaispuhetta, josta oli löydetty jokaiselle sopivia kohtia.
”Pelkkä julistaminen ja äänen korottaminen ei riitä”, sanoi Hanna Mithiku. On evankelioitava ihmisille ymmärrettävällä tavalla ja niin, että se vastaa ihmisten kysymyksiin.
Joillekin sanasta voi tulla ahdistava olo. Kirkosta vieraantunut voi kohdata syyllistämistä tai hänen uskonsa arvioimista.
Teot ovat usein parasta evankelioimista. Olli Löytty sanoi sitä olevan myös esteiden poistaminen evankeliumin perille menon tieltä.
Aloite menee käsikirjavaliokunnan valmisteltavaksi.