Tämän kirkolliskokouskauden viimeisen viikon ensimmäinen päivä.
Kouluhistoriasta muistamme Wienin tanssivan kongressin 1814–15. Kirkolliskokousta voi tällä kertaa kutsua Turun veisaavaksi kongressiksi, tai synodiksi kuten täällä tavataan sanoa, kun tiistai-ilta laulettiin Virsikirjan lisävihkon virsiehdotuksia.
Käsikirjavaliokunnan puheenjohtaja Aino Vesti esitteli, kokousedustajat esilaulajien johdolla lauloivat. Käsikirjavaliokunta oli poistanut ja lisännyt virsiä sekä tehnyt niihin muutoksia lausunnon antajien kommenttien perusteella. Aikanaan pääsevät seurakuntalaisetkin niihin tutustumaan.
Keskiviikkona jatkuu lisävihon ensimmäinen käsittely yksityiskohtaisella läpi käymisellä. Silloin voivat edustajat tehdä omia ehdotuksiaan, joista tarvittaessa äänestetään. Toisessa käsittelyssä hyväksytään ja hylätään koko paketti. Rajaa vedettiin hengellisen ja maallisen musiikin välillä, joka joskus on kuin se veteen piirretty viiva. Elämänmaku saisi näkyä ja ihmismielen tunnot, mutta saako olla epäuskoa? Seinäjokelainen Ilmari Ylä-Autio puhui pitkään tangon (Satumaa ym) puolesta, mutta ei enää sitä ehdottanut mukaan.
****
Virallinen istuntokausi aloitettiin aamulla Turun tuomiokirkossa avajaismessulla. Vastuuvuorossa oli Tampereen hiippakunta: kirkkoherra Jari Kemppainen toimi liturgina ja piispa Matti Repo saarnasi, kanttori Matti Huomo oli uruissa.
Piispan saarnan aiheena oli anteeksianto. Hän pisti penkissä istujat keskustelemaan vieruskaverin kanssa anteeksi antamisen ja pyytämisen vaikeudesta tai helppoudesta. Kuulijat tulivat näin mukaan saarnaan.
Matti Repo sanoi anteeksiantamattomuuden olevan esteen tulevaisuudelle. Anteeksiantaminen vie teenpäin ja muuttaa molempia osapuolia. Se on paljon enemmän kuin suvaitsevaisuus, joka ei muuta ketään.
Avajaisistunnossa arkkipiispa Kari Mäkinen käsitteli perinteiseen tapaan tärkeää aihetta, tällä kertaa pakolaisuutta. ”Emme ole pakolaiskriisissä, pakolaiset sen sijaan tulevat tänne kriisin keskeltä”, sanoi arkkipiispa. Hän muistutti kultaisesta säännöstä: ”Kaikki mitä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille.”
Päivän kolmas kohokohta oli uuden kirkollisministeri Sanni Grahn-Laasosen vierailu iltapäivällä. Odotettiin mielenkiinnolla, mitä uusi ministeri sanoo. Muistissa oli edeltäjän Päivä Räsäsen usein kohua herättäneet puheet.
Grahn-Laasosen puheesta tuskin kohua nousee. Se oli perinteisempi valtiovallan tervehdys, jossa ei annettu kirkolle ohjeita, paitsi yksi: tehkää väljempiä lakeja, jolloin niiden käsittely kävisi joutuisammin ja seurakunnat saisivat enemmän liikkumavaraa.
Ministeri tuntee seurakuntatodellisuudenkin hyvin, sillä hän on ollut luottamustehtävissä kotiseurakunnassaan Forssassa. Hän kiitti kirkkoa, seurakuntia ja vapaaehtoisia suuresta avusta pakolaisille tilanteessa, joka tuli yllättäen ja nopeasti eteemme. Hän antoi tunnustusta myös työstä nuorten ja perheiden parissa. Kirkolla ja valtiolla on paljon yhteisiä intressejä.
Opetusministeriö tarjosi hyvät pulla- ja kakkukahvit.
****
Varsinaisista kokousasioista aloitettiin toiminta- ja taloussuunnitelman sekä useiden pienempien aloitteiden käsittelyt.
Kysymys kuuluu, mihin supistuvat resurssit suunnataan? Miten jäsenyyskehitys saadaan nousuun? Niistä riittää erilaisia näkemyksiä. Suomi on pitkä maa, jossa on monta mieltä. On kulttuurisia ja kielellisiä eroja. Se mikä etelässä puhuttelee, saattaa pohjoisessa tuntua vieraammalta.
Sen tämäkin keskustelu osoitti, että kirkko on moniääninen. Kristityillä on toki sama maali ja yhteinen ydin, mutta sen sanoittamisessa voi olla eroja.
Virkamiehiä tietysti aina arvostellaan; strategiaa pitäisi jalkauttaa ja tavoitteita selkeyttää. Nyt myös kiiteltiin. ”Meillä on hyviä tyyppejä töissä!”
Ajattelen, ettei jäseniä hankita samalla tavalla kuin yritykset asiakkaita. Mutta ihmisten arjessa läsnä olemalla, huono-osaisia auttamalla ja pitämällä yllä toivoa ja armoa kirkko toteuttaa omaa oppiaan.
Sähköiset kokoukset, jopa etäosallistuminen saattaa pian olla kirkossa mahdollista. Olisiko sähköinen äänestäminenkin?
Seurakuntarakenneuudistus tuli jälleen esiin 3-4 aloitteen myötä. Sellainen tutina on, ettei viime keväänä määrävähemmistön torjuma iso paketti enää nouse, korkeintaan jotain pientä viilausta nykyiseen srkäyhtymäsäädöksiin voidaan yrittää. Pääosin nyt mennään vapaaehtoisten liitosten tai muun yhteistyön kautta ja odotetaan, mitä tulevaisuus tuo tulleessaan.
Monien seurakuntien tilanne on sen verran vaikea jo nyt, että edessä on pakko tehdä jotain, vapaaehtoisesti. Se vain ei saisi tuntua tai näyttää pakolta. Pakkoahan suomalainen kavahtaa.
****
Mieli tekee jo yhteenvetoa neljästä vuodesta. Sen verran kiinnostavaa ja tärkeätä, että aion olla ehdokkaana toiselle kaudelle.
