Seurakuntarakennekeskustelussakin kuulee usein sanottavan, että ”ei ole mitään näyttöä suuruuden tai keskittämisen eduista” ja että "keskittäminen ei tuo mitään säästöä'". Asiaa voi ajatella myös toisesta näkökulmasta.
Valtion taloudellisen tutkimuslaitoksen (VATT) ylijohtaja Juhana Vartiainen kirjoitti Suomen Kuvalehdessä 25.7, että ”alueellisen kasautumisen hyödyt ovat tutkimuksen valossa mittavia”.
”Kun ihmiset keräytyvät lähelle toisiaan, kaikkien keskimääräinen tuottavuus kohenee”, kirjoittaa Vartiainen.
Ihmisten ja yritysten lähellä toisiaan toimimisen etuna on ideoiden vaihtaminen ja toistensa innostaminen yhä parempiin tuloksiin. Innovaatiot otetaann nopeasti käyttöön.
Lukuina sama Vartiaisen mukaan tarkoittaa sitä, että kun toimialan koko kaksinkertaistuu, tuottavuus nousee viidellä prosentilla.
Vartiainen käyttää lähteenään Heikki A. Loikkasen julkaisua Kaupunkialueiden maankäyttö ja taloudellinen kehitys – maapolitiikan vaikutuksista tuottavuuteen sekä työ- ja asuntomarkkinoiden toimivuuteen (VATT 2013).
Loikkasen perusteesi on: ”Viimeaikaisten tutkimusten perusteella kaupunkialueen suuri väestö, sen toimialojen monipuolisuus, saman alan yritysten läheisyys sekä korkea työpaikka- ja asukastiheys lisäävät yksityisen ja julkisen sektorin tuottavuutta."
Loikkasen ja Vartiaisen ajatuksista saa virikkeitä myös kirkon rakennekeskusteluun. Seurakuntarakenneuudistuksessahan otetaan suuruudesta ja keskittämisestä, pienuudesta ja läheisyydestä kunkin parhaat puolet.
Yleensä rakenneasioita ei ole katsottu tältä kannalta. Tavallisesti on vertailtu vain kuluja ja saatuja palveluja. On ikään kuin tyydytty siihen, mitä nyt saamme aikaan, säilyttämään nykytila. Kakun jakaminen on lähempänä intressejämme kuin kakun leipominen, kasvattaminen tai sen laadun parantaminen.
Päässälaskurimme laskee vain säästöjä euroissa, kun pitäisi ajatella myös ja ennen kaikkea kokonaiskannattavuutta, uuden luomista ja toiminnan kehittämistä. Se sujuu paremmin isommalla porukalla kuin vain yksin puurtamalla, vaikka kirkossa onkin vahva yksin tekemisen perinne.
Vartainen huomauttaa, että päättäjät eivät usko tai uskalla kertoa talouden faktoja: "Politiikalle on ollut viime vuosina ominaisa valheellien häveliäisyys, vaikeus kertoa ihmisille talouden rajoituksista ja niistä kumpuavista väistämättömistä valinnoista".
On myönnettävä ja kerrottava se myös heille, joiden asioita hoidamme, että nykytilaa ei voi säilyttää nykyisellään.