Tämän kirkolliskokouksen nelivuotinen toimikausi lähenee loppuaan ja 9.–12. toukokuuta kokoonnutaan toiseksi viimeisen kerran Turun kristilliselle opistolle. Useimmat valiokunnat kokoontuvat jo maanantaina 8.5.

Viikon erikoisuuksiin kuuluu torstaina iltapäivällä pidettävä salainen iltakoulu. Salaisuuteen kuuluu, että iltakoulun aihe ei ole tiedossa. Voi siitä toki tehdä valistuneita arvauksia, mutta jääköön ne salaisuudeksi ainakin näin etukäteen.

****

Kevätistuntokauden rutiineihin kuuluvat viime vuoden toimintakertomukset ja tilinpäätökset, joista tietysti saadaan eväitä ensi vuoden suunnitelmiin, joita käsitellään sitten marraskuussa.

Tulevaisuus on muutenkin vahvasti esillä, sillä mielestäni viikon tärkein asia on tulevaisuusvaliokunnan mietintö kirkon uusimmasta tulevaisuusselonteosta Siunausten signaaleista. Siinä katse on pidemmälle kuin ensi vuoteen ja siinä linjataan tulevaisuuden kirkkoa useamman vuosikymmenen päähän.

****

Lähemmäksikin katsotaan: kirkkohallitus esittää kummikäytännön ja avioliittoon vihkimisen edellytysten muuttamista. Esityksen mukaan myös aikuiselle kirkon kastetulle jäsenelle voidaan kasteen jälkeen lisätä enintään kaksi kummia.

Avioliiton osalta lukija ehkä arvasi väärin: kyse ei ole samaa sukupuolta olevien vihkimisestä, vaan muutos, että pari voidaan vihkiä kirkollisesti, vaikka vihkiparista vain toinen olisi rippikoulun käynyt kirkon jäsen.

Käsiteltäväksi tulee myös yhteistyö Unkarin evankelis-luterilaisen kirkon kanssa ja uusien rukousten tekstejä.

Oma hallintovaliokuntani käsittelee aloitetta seurakuntien roolista kiusaamisen vastaisessa työssä. Mietinnön valmistelu aloitettiin marraskuussa ja nyt se saataneen valmiiksi.

****

Uusia aloitteita on tukku, jossa on mm. kirkkohallituksen työskentelyn ja valinnan kehittäminen, yhden lipun vaali seurakuntayhtymiin, maallikkoedustuksen vahvistaminen seurakunta- ja kirkkoneuvostoissa ja muutama muu.

Ilman ennustajan lahjoja voi olettaa, että kaikki em. asiat herättävät jälleen paljon keskustelua.

****

Vapaa-ajan vieton ja hengellisen harjoituksen puolelle menee torstai-iltana suoritettava pienimuotoinen pyhiinvaellus opistolta Aurajoen vartta kulkien Turun tuomiokirkkoon.

Marraskuussa siis kokoontuvat vielä nämä edustajat ja ensi vuoden helmikuussa valitaan uudet, jota varten on ehdokkaat asetettava 15. marraskuuta mennessä.

Yritän jälleen kirjoittaa tähän blogiin istuntopäivien tapahtumista, joten tervetuloa lukemaan. Saa myös kommentoida.