Kirkolliskokouksen kevään istuntokauden avajaismessun aiheena oli luomakunnan sunnuntai. Messussa saarnannut Turun piispa Mari Leppänen muistutti teeman mukaisesti luomakunnan varjelemisen tärkeydestä.

Hän muistutti someaikaankin osuvasti, että hyvän ja pahan rajan ei ole ihmisten välillä, vaan meidän sisällämme.

Arkkipiispa Tapio Luoma sanoi avajaispuheessaan, että suosittua kirkon tilan pohtimista tärkeämpi kysymys on, mitä ihmisille kuuluu? On tärkeätä integroitua yhteiskuntaan, jotta saadaan tietää, mitä ihmisille kuuluu.

Arkkipiispa totesi edessämme olevan tärkeän viikon täällä Turussa kirkolliskokouksessa, mutta kirkko ja ihmiset tarvitsevat meitä ennen muuta siellä, mistä olemme tänne tulleet.

Kirkko ei ole yhtä kuin Jumalan valtakunta, mutta edustaa sitä, muistutti arkkipiispa.

****

Joskus pää tulevan vetävän käteen. Niin näyttää käyvä ”vanhalle käytännölle”, että edellisen vuoden säästöjä voidaan siirtää seuraavan vuoden menoksi. Nyt näyttää käyvän niin, että käytäntö joutuu luupin alle. Kaikki budjetin menot on tarkkaan harkittava ja perusteltava kunakin budjettivuotena.

Kirkon keskusrahaston taloudessa vallitsee sama tulojen ja menojen epäsuhta kuin muuallakin yhteiskunnassa ja ihmisten arjessa. Tekemistä olisi enemmän kuin mihin on varaa.

****

Valtiovalta tarjosi perinteiseen tapaan hyvät (ei liian makeata) kakkukahvit. Valtiovallan tervehdyksen esitti tällä kertaa ylijohtaja Riitta Kaivosoja. Uutta kirkkoministeriä vielä odotetaan.

Arkkipiispa vastasi, ja molempien pääaiheena oli presidentin äskettäin allekirjoittama uusi kirkkolaki, joka tulee 1. heinäkuuta voimaan. Lain läpivieminen teetti paljon töitä myös kulttuuriministeriössä.

Arkkipiispa oli selvästi vaikuttunut Englannin kruunajaisista, joka oli protestanttinen jumalanpalvelus, loisteliain muodoin tosin. Uskonnolla on monissa läntisen Euroopan maissa keskeisempi osa julkisessa tilassa kuin meillä.