Jääkiekkovalmentajan yksi perusohje on, että pidä peli yksinkertaisena, Keep it simple!
Tämän ohjeen noudattamista kaipasin, kun kirkolliskokouksessa käsiteltiin viime viikolla uutta diakonivirkaa. Uudistuksen esittely, sen aikaisemmat vaiheet ja nyt käyty keskustelu tekivät asiasta sekavan ja niin teoreettisen, että eivät näyttäneet edes teologit meistä maallikoista puhumattakaan ymmärtävän, mistä on kysymys.
Ja se jäi hämärän peittoon, miksi päättäminen siitä on niin vaikeaa. Sen vuoksi on epävarmaa, hyväksytäänkö sitä vielä syksynkään istunnossa.
Ymmärtääkseni uudessa virassa on kyse siitä, että hengellistä työtä seurakunnissa tekevät – muut kuin papit – voitaisiin kutsua ja vihkiä virkaansa. Se tarkoittaisi diakoneja, lapsi- ja nuorisotyöntekijöitä, ehkä kanttoreitakin. Se ei tarkoittaisi työsuhdetta, joka on eri asia. Diakonivirkaan voitaisiin kutsua ja vihkiä sopivan koulutuksen saaneet ja sen jälkeen perehdytykseen osallistuvat, jotka jo ovat seurakuntien tai kirkon töissä. Kanttorien diakonian virkaan kuulumisen pohtiminen on sitten vielä oma kysymyksensä.
Tämä voisi olla helppo asia, jos se pidettäisiin yksinkertaisena. Se ymmärrettäisiin, ellei sitä liikaa selitettäisi.
****
Kirkolliskokouksen istuntoviikon isoin ja odotetuin asia oli varmasti kirkkolain ja –järjestyksen muutos, jonka perusteella kaikkien seurakuntien olisi siirtymäajan jälkeen ollut liityttävä johonkin seurakuntayhtymään. Esitys ei saanut määräenemmistöä, äänestystulos oli 78 puolesta, 31 vastaan. Hyväksyminen olisi vaatinut neljä ääntä lisää lakiuudistuksen kannalle.
Tulos oli joidenkin mielestä voitto, joillekin – varsinkin sitä tarvinneille ja odottaneille, vaikeassa asemassa oleville seurakunnille – tappio.
Se herätti keskustelun kirkolliskokouksen työtavoista, jotka eivät suosi päätösesityksistä neuvottelemista tai niiden sovittelemista, ja joissa vähemmistöllä on erittäin vahva suoja. Onko tällaisessa hallinnollis-taloudellisessa asiassa ¾ määräenemmistövaatimus tarpeen? Suuri enemmistö piti uudistusta tarpeellisena, jopa välttämättömänä.
Vastustajista suurin osa halusi, että olisi ollut edelleen mahdollista jatkaa myös yksittäisseurakuntana. Osa ei uskonut uudistuksen tavoitteiden toteutumiseen eli että tulevaisuuden taloudelliset haasteet olisi sillä voitettu.
Sitten oli yksittäisiä kynnyskysymyksiä tyyliin ”muutoin en voi tätä hyväksyä”. Näitä olivat vaatimukset seurakuntien pakollisista viroista eli vaadittiin kanttorien ja diakonian virkojen pakollisuutta. Väitettiin uudistuksen muutoin johtavan diakonian ja musiikin alas ajoon kirkossa. Pelkoa tuskin voi pitää realistisena.
Ilmeisesti taustalla oli myös pelkoa vähemmistökielisten aseman heikkenemisestä suuria seurakuntayhtymiä perustettaessa, sillä suuri osa ruotsinkielisten seurakuntien edustajista äänesti vastaan. Uudistuksen pelättiin tuovan kielellisiä ”sekaseurakuntia”. Vähemmistökielisten asema oli kyllä valmistelussa pyritty ottamaan huomioon, mutta ilmeisesti siihen ei täysin luotettu.
Puheissa perusteluina mainittiin myös kuntarakenteen säilyminen ennallaan ja odotettavissa olevat muut uudistuksen, joiden vuoksi nyt ei ole syytä kiirehtiä, vaan ”seurata kehitystä”. Aina on heitä, joiden mielestä nyt ei ole sopiva hetki, tai edetään liian nopeasti.
Lakiesitystä moitittiin, että se ei keventäisi hallintoa tarpeeksi. Niin, koska prosessin aikana enemmät kevennykset oli äänestetty nurin.
****
Päätöksen jälkeen ryhdyttiin laatimaan aloitteita, joilla hylätyn lakiuudistuksen tavoitteista ainakin kiireellisimmät voitaisiin saavuttaa.
Paljon kannatusta lienee Porvoon piispan Björn Vikströmin jo käsittelyn aikana tekemällä esityksellä, että tuomiokapituleille annettaisiin oikeus velvoittaa seurakuntia taloudellisten reunaehtojen täyttyessä liittymään jo oleviin yhtymiin tai perustamaan uusia. Oman kapitulin ohjauksen, ”pakon”, hyväksyminen lienee tässä muodossa myös ruotsinkielisille seurakunnille helpompaa.
Näin köyhät seurakunnat voitaisiin pakottaa, mutta rikkaat jatkakoon entiseen malliin. Raha siis antaa vapautta myös kirkossa.
Toki vapaaehtoinen yhtymien perustaminen on edelleen mahdollista, mitä ainakin Keski-Uudellamaalla selvitetään, ja nykyisenkin lain perusteella voidaan yrittää hallintoa keventää perussopimuksilla.
Keep it simple – periaatetta olisi hyvä noudattaa juuri ja nimenomaan kirkon ja seurakuntien hallintoa järjestettäessä.
