”Tunnen itseni papukaijaksi, joka toistaa vuoden toiseen samoja asioita”, aloitti talousvaliokunnan pj Tapio Tähtinen valiokunnan mietinnön esittelyn tänä aamuna.
Talousvaliokunnan viestinä on jo usean vuoden ajan ollut menojen alentamisen tarve, mutta se on tuottanut tulosta liian hitaasti. ”Päätä ei voi enää laittaa pensaaseen ja samassa veneessä kaikki ollaan”, sanoi Tähtinen.
Seurakuntien keskusrahastomaksun alentamisen jälkeen annettiin kolme vuotta aikaa sopeutua siihen, mutta se ole riittänyt. Nyt annettiin kaksi vuotta lisää aikaa.
Kirkon talouden perusperiaate on selkeä: Keskusrahastomaksun tulisi riittää toiminnan normikuluihin, sijoitusten tuotolla resursoidaan kehittäminen.
Päätökset 3 milj. euron tasapainottamisesta pitää tehdä vuonna 2022 ja se toteutetaan vuonna 2023. Ei ole helppo tehtävä. Kuulostikin hiukan siltä, että sen toteutumiseen tuossa aikataulussa eivät kaikki usko.
Sitä ei pitäisi tavoitella juustohöylällä vaan strategisia valintoja tekemällä. On arvioitava, mistä toiminnoista voidaan kokonaan luopua ja miten ne vaikuttavat.
Jos säästöjä ei saada aikaan, pitää nostaa seurakuntien maksuja tai käyttää säästöjä, mikä vähentää tulevaisuuden resursseja. Sillä tiellä pää tulee pian vetäjän käteen.
Samassa veneessä oleminen tarkoittaa sitä, että menoja on tarkasteltava koko kirkon puitteissa. Tehtäviä ei voi vain siirtää jollekin muulle, jos ne ovat välttämättömiä.
Piispa Kaisamari Hintikka kysyikin, missä seurakuntia voidaan parhaiten tukea: kirkkohallituksessa vai lähempänä seurakuntia hiippakunnissa. Osa tehtäviä olienee edullisinta tehdä koko kirkko yhdessä, osa hiippakunnittain.
Haaste esitettiin myös kirkolliskokoukselle, jonka kannattaa harkita, minkälaisia valmistelutehtäviä kirkkohallitukselle annetaan.
Pandemiasta ulos tulemisen perään kysyi piispa Seppo Häkkinen. ”Miten se uudistaa kirkkoa?”
Kun rahasta puhutaan, nostaa joskus paikallishenkikin päätään tai jopa poliittisia sävyjä näkyy.
****
Muita tämän päivän asioita: Kirkon strategiasta tulee hyväksytyn aloitteen mukaan tehdä päätös kirkolliskokouksessa kirkkohallituksen sijaan. Kh kyllä valmistelisi, mutta kk:ssa se käsiteltäisiin normaalisti valiokunnassa ja sen jälkeen täysistunnossa.
Kirkolliskokouksessa strategista ajattelua on varsin vähän. Käytännössä käsitellään yksittäisiä asioita.
Aloitteiden valiokuntakäsittelyssäkin korostetaan pitäytymistä vain siinä, mitä aloitteessa esitetään. Avarammat katselut ja asioiden yhdisteleminen on kielletty.
Rukousta edistetään, konfirmaation ja kodin siunaamisen kaavojen uudistamista ei vielä aloiteta, mutta uutta virikeaineistoa pyydetään kirkkohallituksen tuottamaan. Myös käsikirjan uusimisesta haaveillaan.
Näissä asioissa liikutaan ”asiakasrajapinnassa”, kuten liike-elämässä sanotaan.
****
Keskustelu samaa sukupuolta olevien parien kirkollisesta vihkimisestä jatkui. Puheenvuoroja käytettiin lähes 70. Kyseessä oli aloite, jossa pyydetään piispoja valmistelemaan esitys kirkolliskokoukselle samaa sukupuolta olevien parien vihkimisestä ja siunaamisesta.
Keskustelu kulki vanhoja latuja. Pääosin hyviä puheita, mutta muutamilla edustajilla kunnioittava keskustelu tuottaa vaikeuksia - varsinkin näissä avioasioissa.. Osassa puheenvuoroja epäiltiin aloitteen tekijöiden motiiveja, kuten usein tapahtuu.
Piispa Teemu Laajasalo teki tärkeän kysymyksen, haluammeko puhdistaa kirkon eri mieltä olevista vai haluammeko heidänkin olevan kirkon sisällä? Jos haluamme heidän pysyvän mukana, hyväksymme tämän aloitteen.
Rolf Steffansson toivoi keskustelua Raamatun tulkinnoista, joihin tämäkin keskustelu osin perustuu. Ehkä senkin aika tulee.
Lahjakkaita puhujia täällä on, se on myönnettävä kiittäen, vaikka osa teologisista puheista menee maallikolta ”yli hilseen”.
Avioliittokeskustelun tuloksena aloite lähetettiin perustevaliokunnan käsiteltäväksi äänin 62–41. Vastassa oli Sammeli Juntusen esitys, että aloite hylättäisiin.
****
Perjantaina on aamulla päätösmessu, jonka toimittamisesta vastaavat Espoon hpk:n edustajat. Sen jälkeen on vielä päätettäviä asioita ja iltapäivällä kotiin.
