Espoon kirkolliskokousedustajat tapasivat seurakuntalaisia etänä

Espoon kirkolliskokousedustajat järjestivät perjantai-iltana Teamsissä eli verkossa keskustelutilaisuuden seurakuntalaisten kanssa. Kyse on jo perinteestä, sillä niin olemme tehneet monesti ennen kirkolliskokouksen kokoontumista. Usein jonkun seurakunnan tiloissa, nyt etänä verkossa.

Tilaisuutta voi sanoa onnistuneeksi, kun osallistujia oli yli 40, lähinnä seurakuntien luottamushenkilöitä, ja tekniikka pelasi. Myös hyviä kysymyksiä ja ideoita esitettiin, joten olimme saamapuolella. Kirkolliskokouksen valiokuntien espoolaiset jäsenet kertoivat valiokuntansa asioista.

Juontajina toimivat kk-edustajat Hannele Karppinen ja Päivi Linnoinen. Tilaisuus alkoi kauniaislaisten nuorten musiikkiesityksellä ja päättyi piispan antamaan Herran siunaukseen.

****

Pentti Aspila ja Heidi Zitting avasivat tulevaisuusvaliokunnan mietintöä, jossa vaadittiin toimenpiteitä nuorten äänen kuulumiseksi kirkossa. Tästä käytiin myös eniten keskustelua. Eri seurakunnissa on jo ryhdytty tuumasta toimeen ja kehitetty erilaisia tapoja nuorten osallisuuden lisäämiseksi. Nuorten vaikuttajaryhmät ovat siitä yksi esimerkki.

Tulevaisuusvaliokunnan toinen painopiste oli diakonia, jossa vaadittiin vapaaehtoisten toiminnan parempaa mahdollistamista.

Kolmas painopiste oli hengellisen elämän kehittäminen. Siitä esitettiin esimerkkinä raamattukoulutus, jota voisi olla verkossa vaikkapa koko hiippakunnan yhteisenä. Järvenpäässä on perustettu seurakunnan n70-v juhlavuoden kunniaksi määräaikainen erityisnuorisotyönohjaajan työsuhde.

Uusia hengellisen elämän harjoittamisen muotoja on otettu jo käyttöön tai suunnitellaan eri seurakunnissa. Yhteisöllisyyden sijaan todettiin nuorten korostavan erilaisuuden hyväksymistä kirkossa. Erään Espoossa nuorille tehdyn tutkimuksen mukaan kirkossa pitäisi välttää organisaatiokeskeisyyttä, kosiskelua ja liiallista hurskastelua, joita nuoret eivät hyväksy. Nuorille kirkko ei ole laitos.

On myös muistettava, että kaikki jäsenet eivät muodosta ydinperheitä. Ihmisiä on kohdeltava yksilöinä.

****

Lakivaliokunnan jäsenet Johanna Lumijärvi ja Mimosa Mäkinen selostivat uusintakierroksella olevaa kirkkolain uudistamista, josta valiokunta on valmistanut mietinnön. Yksimielisyyteen ei valiokunnassa päästy, vaan mietintöön liittyy eriävä mielipide. Kyse on ilmeisesti tunnustuspykälän sijainnista, onko sen paikka kirkkolaissa vai kirkkojärjestyksessä. Se oli yksi syy myös siihen, miksi lakiesitys palautui eduskunnasta takaisin kirkolliskokoukseen. Eduskunnassa ei pidetty hyvänä, että kirkon tunnustuksesta päätetään eduskunnassa. Lopullisesta esityksestä päättää kirkolliskokous, josta se lähtee jälleen eduskuntaan.

****

Kirkolliskokouksen talousvaliokunnan puheenjohtaja Tapio Tähtinen kertoi valiokunnan esittävän kirkolliskokoukselle kaksi mietintöä, jotka ovat ehkä yli kymmeneen vuoteen kaikkein merkittävimmät.

Kirkon keskusrahaston talousarviosta ja toimintasuunnitelmiin sisältyy menojen isot sopeuttamiset ja eläkerahaston kohdalla saatetaan ehkä jo vuonna 2023 laskea seurakuntien eläkevakuutusmaksuja. Nämä ovat isoja, rutiineista poikkeavia asioita.

Piispa Kaisamari Hintikka kiteytti illan annin sanaan MUUTOS. Miten kirkossa suhtaudutaan muutokseen ihmisten elämässä ja yhteiskunnassa? ”Mihin muutos kirkkoa kutsuu”?

****

Kirkolliskokous on koolla 8.–12. marraskuuta. Yritän kirjoittaa sieltä kuulumisia päivittäin blogiin os. https://markkuja.vuodatus.net .